Menieren tauti on puhjennut minulla vuosi sitten. Tauti ilmenee monin eri tavoin, omalla kohdallani pääoireet ovat huimaus, tinnitys, korvien lukkoisuus ja ääniyliherkkyys sekä kuulonalenema.
Alkuun pidin tuota tinnitystäkin ihan normaalina asiana, kunnes tuttuni sanoi että ei hän kuule mitään taustakohinaa.. olin selittänyt, kun tuli puhetta korvien soimisesta ihan yleisellä tasolla, että ei mulla korvat soi, mutta tietysti kuulen sen taustakohinan, ikään kuin sähkön äänen tai kaukaisen palohälyttimen, koko ajan. Muistan hämmästyneen ilmeen - minulle tinnitys on ollut arkea nähtävästi monta vuotta ilman että kiinnitin siihen sen enempää huomiota.
Tuosta keskustelusta on aikaa 1,5 vuotta, ja äänet eivät ole siitä ainakaan hiljentyneet.. Tinnitys ei onneksi vaivaa erityisemmin, ääni ei toistaiseksi ole niin kova että se haittaisi esim. unta. Välillä ujeltaa kovemmin, ja silloin kysyn perheenjäseniltä että kuulevatko muutkin "ininän" vai tuleeko se omasta päästä :). Välillä tunnen itseni vainoharhaiseksi kysellessäni moisia :).
Kaukana huutava palohälytin kuvaa ääntä parhaiten. Tai hyttysen ininä, pari oktaavia korkeampana ja kovempana (maailman kamalin ääni muuten). Reagoinkohan oikeaan palohälyttimeen lainkaan, sitten jos ja kun tinnitys oikein ärtyy ;)?
Kirkkaat, kovat äänet jäävät kiertämään korviin. Koiran haukkuminen sattuu myös. Äänet jäävät ikään kuin kaikumaan, aivan kuin uidessa jos menee vettä korvaan ja olisi kuulolla heti sen jälkeen. Ei ihan niin voimakkaasti mutta tunne on siihen verrattavissa.
Korvani ovat jatkuvasti tukkoisen tuntuiset, tähänkin olen tottunut jo.. siihenkin alan tottua että taustahälyssä en kuule kunnolla keskustelua.. olen hyvä arvaamaan ja jos en jotain kuule tai arvaa niin kysyn sitten ennemmin tai myöhemmin. Kuulonalenemani on äänten bassopäässä, tyypillisesti menierikoilla on näin, eikä kohdallani mitenkään merkittävän iso. Tilannehan elää koko ajan, taudin kulku on omanlaisensa jokaisella menierikolla. Nuo kovat äänet kiertävät ja kaikuvat erityisesti läheltä kuultuna, normaalielämässä- ja keskusteluetäisyydeltä ne eivät juurikaan haittaa.
Aika normaalia menoa siis loppujen lopuksi, ei mitään minkä kanssa ei voisi elää. Noita oireita voi olla kellä vaan. Olen päättänyt että noista ei olla.
Paitsi.. tuo huimaus.. ihan oma lukunsa.. siihen on vaikein tottua tai sulkea pois mielestä.
Minua huimaa se jos yksi tuolin jalka on matolla ja kolme muuta paljaalla lattialla. Jos joku elehtii kovasti käsillään puhuessaan. Jos olen ollut pitkään jalkeilla. Ostoksilla ruokakaupassa. Joinakin päivinä enemmän kuin toisina.
Päätin melko pian sairastuttuani että huimauksestakaan ei olla. Jos huimaa, kotoillaan ja levätään enemmän. Kun huimaa vähemmän, lenkkeillään ja touhuillaan enemmän.
Tämä osuus vaatii eniten töitä herra Menierin hiljentämisessä. Ainakin sairaudellani on hieno nimi! Vaikkakin kotoisasti puhunkin Menipellestä. "Ai Menipelle, et oo tänään vielä käynytkään, kiva! Tuliko ikävä? Tänään vois käydä lenkillä. Ai että huono idea? No sitten askarrellaan kortteja, NIIH!"
Keskustelin toisen menierikon kanssa, joka antoi viisaan neuvon: suhtaudu sairauteesi kuin migreeniin. Se tulee ja menee, välillä rajumpana, välillä olet lähes oireeton. Tämä tauti ei ole vakava siinä mielessä että se veisi työkyvyn. Epämukava tauti, mutta ei vaarallinen.
Niin olen päättänyt. Ohjenuorani on (sen lisäksi että pienistä ei olla): huumorilla, päivä kerrallaan, mukavia asioita tehden ja suunnitellen.
Nyt laitan tämän menemään ja yritän saada nuo kolibrit taustalta pois! Päivän tietsikkahaaste. Blogini näyttää vielä kovasti tyhjältä, eikä mulla ole minkään valtakunnan juttuarkistoa :0. Tekstini tulevat tuoreeltaan ja lähes raakana!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti