Sunnuntaina

SU 24.8.2014


Viikonloppu on mennyt ikkunoita ehostaessa hyvin pitkälti. Juup. Minä en pysty maalaamaan korkealla eli tikkailta käsin, joten nyt on minun huilitauko.

Viikonloppu: pienempi tyttö oli synttäreillä eilen, vein sinne ja hain takaisin. Sitten hän leikki kaverin kanssa muutaman tunnin ja olin siinä saatavilla, maalaushommien äärellä. Tuo vanhempi tyttöni sensijaan oli jo 8.15 lähtenyt juoksulenkille kaverin kanssa, ja 10.30 kaverin äiti soittaa ja kysyy onko tytöt jo tulleet.. ei ollut heillä kännykkää mukana, ja molemmat luultiin että ovat toistensa kotona jo. Kävin auton kanssa katomassa lähimetsän polut josko voipuneet tytöt tulisi siellä vastaan, sainkin sitten soiton tytöltä että on tullut kotiin - oli ollut kaverin mummolla. Kotona syötiin välipalaa ja muistutin kännykän mukana pitämisen tärkeydestä. Luin kirjaa "Disa Hannuntytär" aina kun pidin taukoa maalaamisesta. Illalla katsoin pätkän elokuvasta jonka nimeä en enää muista, selailin lentotarjoushintoja, koska pari tyttöjen reissua on tulossa, ja sitten nukkumaan.


Tämä päivä aika samoja ratoja, paitsi että ihana ystäväni Roomba (robotti-imurimme, luotettava palvelija vuosien ajan) siivoaa makkaria parhaillaan niin jää mulla aikaa olla koneella. Aamulla tein lenkin todetakseni vaan että IHAN hirveetä miten voi vuoden, puolentoista telakalla olo romuttaa kunnon. Pulssi nousee heti 155-169 kun hölkkään. Ärsyttävää. Jos ei minulla olisi hyviä muistikuvia, todistajia ja valokuvia siitä että olen ollut puolimaratonikunnossa, en uskoisi siihen ikuna pystyneeni. Lenkillä oli yllättävän paljon naisia liikkeellä, ja itsekseen niin kuin minäkin. Kaverini joutui perumaan tulonsa joten lähdin yksin.. keli on näin elokuussa oiva ulkoiluun jos ei sada, nytkin pystyi ihan hyvin mennä sortseissa ja teepparissa.


Voi hitti mikä työ tässä vielä onkaan. Siis siinä että pystyn hölkätä pari kilsaa ilman että sydän tulee rinnasta ulos. Toivon siihen pystyväni marras
-joulukuussa kun alan kävellä säännöllisesti. Koska nyt ollaan näköjään siinä pisteessä että en voi noilla sykkeillä vielä hölkätä. No edestään löytää. Todellakin.


On tähän sunnuntaihin vielä mahtunut kaalikeiton keittämistä, päiväteetä suklaalla, "Minä olen Malala"-kirjan aloittamista, tyttöjen  leikkien päältä katsomista maalauksen lomassa.  Tytöt, vierailijat, on välillä käyneet kotona syömässä ja sitten palanneet tänne leikkimään, eli iloinen nauru on taas raikunut koko päivän täällä. Tykkään. Rakastan tätä arkista sunnuntai-aherrusta ja sitä, että talo on täynnä elämää, näin pitää ollakin kun lapset on pieniä. Nyt kuuluu Robinia taustalla <3. Elämää.


Minulta kysellään mitä teen päivisin/vuorotteluvapaalla, ja tätähän minä teen. En mitään ihmeellistä. Olen ja touhuilen. Huomenna edessä terapialenkki ystävän kanssa, joka on myös päivisin kotona. Ei valittamista.