RITOLAT

 

Eilen tein varmastikin omat enkat nopeudessa.. sille se ainakin tuntui.. olin lenkillä ennen saunaa, mies ei lähtenyt matkaan joten  ajattelin tehdä pienen pyrähdyksen itsekseni. Oli ihan pimeää, lenkille kun lähdin 19 kieppeillä.Hölkkä menikin ihan mallikkaasti, kunnes välittömästi paikallisen baarin jälkeen kuulin takaani raskaita juoksuaskeleita. Vilkaisin taakse. Perääni oli lähtenyt mies sieltä baarista. Pelästyin hurjasti. Mies huusi näin:" Sie oot niin hyvä veturi että mie juoksen samaa matkaa! Oon saunaan tässä menossa." No sehän hienoa, ajattelin. Se mies juoksi siinä rinnalla ikuisuudelta tuntuvan ajan, mietin siinä hölkötellessä miesten arkoja paikkoja ihan varuiksi. Sitten aloin nostaa vauhtia, jalat tuntuivat vievän eteenpäin ihan itsestään. Ja askeleet kuulosti jäävän taaemmas. Mies ei puhunut siinä yhteisen matkan aikana mitään, mutta kuulin jossain vaiheessa (jo) kaukaa takaa huudon:"Kiitos!", mies oli kääntynyt kotikadulleen. Moikkasin taakse katsomatta, ihan vähän hymyilytti jo, mutta varmuudeksi juoksin suoran loppuun. Kyseessä oli siis ihan harmiton, todennäköisesti perheenisämies, mutta kyllä pimeässä kaikki takaa yllättäen juoksevat, pikkujoulutunnelmaiset  miehet ovat mielestäni jos ei nyt suorastaan pelottavia, niin epäilyttäviä = suhtaudun erittäin varauksella. Ja voi luoja miten kova pulssi mulla oli siinä suoran päässä! Tulipa tehtyä supertehokas intervalli :). 



Kävin ystävän kanssa jouluostoksilla ja syömässä, oli kiva reissu. Mukaan tarttui mm. tämä:

Meni pienempään ehkä täydestä se, että tonttu oli käynyt nakkaamassa oven taakse dvd-levyjä joulun odotusta silmälläpitäen ;).


Huomenna alkaa viimeinen kotikuukausi. Voi kun voisin purkittaa tätä levänneisyyttä ja nauttia siitä tarpeen tullen tulevaisuudessakin! Olen tehnyt tehtävälistan ensi viikolle, itseasiassa ensimmäisen koko vapaani aikana. Olen saanut olla hyvin boheemisti tähän asti, nyt skarppaan pikkuriikkisen.



Ma:muista hieroja klo 10, salille klo 8.45
       haravoi takapiha
       laita myynti-ilmoituksia Tori.fi-sivustolle
       varaa kampaaja
       laita huopapehmusteet keittiön tuoleihin 



Voi tätä elämää, tunnenkohan vaikkapa maaliskuussa mitään muuta kuin ällötystä kun katson näitä velvollisuuksiani? No mie olen nyt, juuri tällä hetkellä se Carpe Diem-tyyppi :D.

HILJENTYMISEN AIKA

 

 Tämä viikko on ollut pohdiskelun aikaa. Itselleni ei ole tapahtunut mitään pahaa, mutta kaksi ikävää tapausta on vaikuttanut vääjäämättä myös minun elämääni.

Sain tietää sunnuntaina, että entinen työkaverini oli kuollut aivan yllättäen. Iloinen, aito, pidetty työkaverini, joka ei ole minua montaakaan vuotta vanhempi, oli kuollut nukkuessaan. 

Vuosi, jonka olimme samassa työyksikössä, oli minulle raskas - olin palannut töihin vanhempainvapaitten jälkeen, ja sijaisuus olisi vuoden mittainen. Esikoiseni oli onneksi vähän sairasteleva, rankkuus tuli ihan muusta - olin melko yksin lapseni kanssa, suku satojen kilometrien päässä, paikkakunnalta en vielä tuntenut moniakaan ihmisiä. Mieheni matkusteli paljon, matkapäiviä ulkomailla ja Suomessa kertyi tuohon aikaan jopa 200 vuodessa. Olin siis kokopäivätöissä, jälleen kerran työpaikkani uusin, illat usein yksin lapsemme kanssa. Työ asetti haasteita, joista näin jälkikäteen ajateltuna opin paljon. Välillä koin olevani erittäin väsynyt tuosta kaikesta.

Vuosi olisi ollut vain ja ainoastaan raskas ajanjakso ilman edesmennyttä työkaveriani. Viimeistään tuolloin opin pitämään "rankasta" huumorista, välikahveista/teestä, ilmaa puhdistavista keskusteluista. Puhuimme monet kerrat illalla puhelimessa suunnitellen seuraavan päivän töitä ja miettien, miten mikin tilanne tulisi hoitaa.

Tuon vuoden jälkeen näimme silloin tällöin kaupassa, päivitimme kuulumiset ja olimme kavereita facessa. Sain tuttavia ja ystäviä näiden välissä olevien vuosien aikana, pikkulapsiaikakin meni ohi. Sijaisena työpaikkakin vaihtui muutaman kerran, kunnes päätin/sain asettua tähän viimeisimpään. Työkaverini pysyi tuossa samassa työpisteessä, työkaverit vaihtuivat hänellä osittain, samoin työnkuva. 

Yhteinen vuotemme tarkoittaa nyt minulle eri asiaa kuin ennen. Siellä kokemani asiat ovat muistoja, eivät enää kokemuksia joita jakaa ihmisen kanssa, joka ymmärtää jo kulmakarvojen asennosta mitä toinen tarkoittaa. Moni tuttavani menetti hänessä päivän piristyksen, asioitten junailijan, luotetun ystävän.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Maanantaina näin päälleajon. Kuulin kun joku mies huusi rumasti naiselle, joka ylitti suojatietä lastenvaunuja työntäen vihreitten palaessa. Nainen linkutti, sillä mies oli autollaan törmännyt hänen jalkaansa. Mies kaasutti pois paikalta.. Itse yritin käynnistää kännykän urheilusovellusta SportsTrackeria, siksi näin tarkan kellonajan ja satuin sovelluksen käynnistyessä katsomaan suojatielle. Kysyin, onko kaikki hyvin, soitin ambulanssin ja poliisin paikalle. Poliisi tuli nopeasti, 5 minuutissa, ja toimi erittäin asiallisesti ja ystävällisesti. Mietin siinä, kun jatkoin kävelylenkkiäni, että kyllä on maailmassa vihaisia, turhautuneita, väsyneitä ihmisiä. Ihmisiä, joita ei kiinnosta omien tekojensa seuraukset, vaikka seurauksena olisi jonkun sivullisen loukkaantuminen. Onneksi vauva nukkui koko ajan, eikä pahempaa sattunut. 

Iloa ja onnea ammennan nyt omista lapsista, jotka ovat terveitä ja odottavat innolla joulua.

Viikonloppu Tallinnassa

Oli ihanaa, rentouttavaa saada viettää aikaa Tallinnassa. Mukana oli vain kännykkä, oikeaa kameraa ei ollut mukana. Kokeilin äsken liittää kännykän kuvia tänne siinä onnistumatta.. olisi ollut pari tunnelmallista kuvaa keskiaikaravintolasta, jossa istuimme useamman tunnin. Tytär otti pyynnöstäni kuvan tästä ostamastani ponchosta:

 

 

Alan ihan vähän orientoitua takaisin töihin. Myyjällä itsellään oli päällään vastaava poncho, Raatihuoneen torilla, ja mietin että tuollainen menisi nukkarissa/kahvitauolla/ulkoillessa/aamulla kun on vielä vähän kohmeessa. Viitta on merinovillaa ja siis ylläni nytkin, lämmittää ihanasti. 

 

 

Kävin jalkahoidossa ja käsihoidossa, ystävä oli aromihieronnassa samaan aikaan. Jalat on pehmeämmät kuin koskaan aikuisiällä.

Kävimme myös sisarhotellin kylpylässä, jonne pääsimme saunomaan ilmaiseksi. Suomitytöt tajusivat hiukan liian myöhään että virolaiseen höyrysaunaan ei mennä nakuna :D. No ei se mitään vaikka paikalle pelmahti joukko miehiä uikkareissaan.. me lähdettiin liukkaasti suihkun puolelle.

  Suolasauna oli uusi tuttavuus, iholle hierottiin merisuolaa ja istuttiin miedoissa löylyissä 10 min. Ihokin tuntuu pehmoiselle nyt.

 

 

Hyvää ruokaa Olde Hansan lisäksi saimme Lusikas-ravintolassa. Olen käynyt monta kertaa ja hyväksi todennut hinta/laatusuhteeltaan. Kuvat annoksista on kaverin kännykässä - minun puhelmien akku alkoi loppua enkä voinut enää loppumatkasta pitää päällä. 

 

 

Matkassa ei ollut mitään huonoa. Meri oli tyyni (matkapahoinvointi on viimeinen asia, mitä menierikkona voin toivoa), seura samoista asioista kiinnostunutta, aika riitti juuri hyvin suunniteltuihin asioihin. Tallinna alkaa valmistautua jouluun ja se näkyy vanhassa kaupungissa glögikojuineen ja erilaisine esityksineen. Suosittelen!

HUVITTUNEISUUTTA  (?) PINNASSA

Se tunne, kun tulet saunasta lenkki/kauppa/harrastuskuskaus/maalausremontti-illan jälkeen ja tajuat että et pääse vaatekaapille koska lattiamaali ei ole vielä kuivunut ja että maali sitäpaitsi kupruilee oudosti ja että ainoat saatavilla olevat vaatteet ovat hikiset treenivaatteet tai vielä enemmän hikoillut, maaliset pieruverkkarit. Ja alusvaatteet ja sukatkin on muuten ihan yliarvostettuja. Sellaista tänään. Mitäs sulle?

 

 

Siellä se häämöttää.. vaatekaapin ovenkahva - niin lähellä mutta silti saavuttamattomissa

 

TAUON PAIKKA

 Hörppäilin kupin matchaa tulevan makarimme lattian hiomisen ja moppaamisen välissä. Näyttää vihertävälle kuravedelle, joo, mutta maistuu niin hyvälle. Päivän pieni luksushetki.

 On aikaansaapa ja reipas olo :). Tällainen reippaus on tosi kaukainen tunne marras-tammikuun välisenä aikana normaalissa arjessa. Olen tosi onnekas! Kerran-elämässä-vapaani on uhkaavasti loppupuolellaan jo, ja olen nauttinut täysin rinnoin. Parasta on juurikin pienet pysähtymiset kesken päivän, touhujen keskellä, ja tajuta se, että arki voi olla luksusta. Jotta ei mene liian imeläksi, perustelen vähän: meillä ei mahdu kääntymään edes keittiössä tällä hetkellä törmäämättä tavaraläjiin, leluihin, huonekaluihin, mitkä on siirretty kahdesta remontin alta olevasta makarista johonkin vapaana olevaan lattiatilaan. Täällä näyttää himohamstraajan kodilta. 

Miksi se ei sitten ahdista? No kun mulla on AIKAA tehdä remonttia. Remontin aikana ajattelen syntyjä syviä tai vain kuuntelen radiota. Loppuviikosta olisi syytä olla edes joku nurkka valmis - on aikataulu missä on pysyttävä. Mutta kun ei ahdista niin ei ahdista, ainakaan juuri tällä hetkellä. Saan keskittyä maaleihin, hiomapaperin valitsemiseen, moppaukseen ja tartuntapohjamaalin ostoon ilman että huomion täytyy jakautua samalla kymmeneen muuhun asiaan, paitsi jos itse haluan. Itse asiassa olen käynyt välillä (tänään) tekemässä tytöille joulukalenterin, käynyt pyörällä ostamassa joululahjoja ja pakannut ne, tehnyt pakkausnurkkauksen varastoon ja kaivanut jouluvalot esille. Kun koululaiset tulevat kotiin, mennään rautakauppaan maalistoksille, ja ostetaan tapetteja. Joo, seinät näyttää rumalle kun lattiat maalataan, eli makarin seinään tulee kuviotapettia. Haaveilen koivikkotapetista, toivottavasti löydän sitä.

 Jostain olen kyllä luopunut, ja se on inhoamani kuntosalitreeni.. kun ei nappaa niin miksi väkisin.. teen sitten ehkä jossain välissä joskus kotijumppaa..



 Vanhempaa tyttöäni juhlittiin vuotta vanhemmaksi pizzakestein viikonloppuna. Pizzat leivottiin yhdessä kaverisynttärivieraitten kanssa edellisenä iltana, ja niistä tulikin tosi hyviä, kiitos leipurit! Daim- marenkikakkua, porkkanakuppikakkuja, ranskalaista suklaakakkua ja lusikkaleipiä leivoin myös tarjottavaksi, muut tarjottavat oli kaupasta.

Jos joku muuten joskus kaipailee leivontaohjeita, saa vinkata. En ole laittanut vielä mutta jos kiinnostaa niin voin opetella liittämään. Tuo marenkikakku oli hyvää ja tykättyä, vink vink. En ole laittanut senkään takia reseptejä koska en koe että tämä olisi leivontablogi, mutta kun itse katson näitä päivityksiä niin leivonta on ollut aika isossa osassa elämääni. Ihan niin kuin remontointikin.

Studio Ghibli

Olen pitänyt japsipiirretyistä monen monta vuotta. Terkut muuten siskolle, jolla on jonkinlainen arsenaali Studio Ghiblin leffoja kotonaan ;). Viikko sitten kävin tyttöni ja hänen kumminsa kanssa katsastamassa uusimman, Prinsessa Kaguyan tarun.

Yllätyin, kun piirrosjälki poikkesi niin kovasti aiemmista Ghiblin elokuvista. Elokuva oli myös kohtuupitkä (mainokset mukaanlukien aikaa meni 2,5 tuntia). Tyttöni oli innoissaan, hän tykkäsi kovasti elokuvasta. Mielestäni elokuva kuvasti nuoren tytön kasvutarinaa - juonessa oli sopivasti mukana myös yliluonnollisia tekijöitä. Tätä elokuvaa oli Ghiblin perustaja työstänyt monen monta vuotta, ehkä se siksi poikkesi tarinankerronnaltaan ja ulkonäöltään aikaisemmista.

Mutta - ei ole Totoron voittanutta. Kissojen valtakunta, Lentävä linna ja Henkien kätkemä ovat myös lempilistallani. Totoron olen katsonut lasteni kanssa monta kertaa, täytyypä vuokrata jostain ja virkistää taas muistia juonen suhteen. Totoro on koko perheen hyvän mielen elokuva.

Totoron kanssa kärkisijasta kamppailee Prinsessa Mononoke, jossa on vahva ekologinen sanoma. Mononoken kävin muutama vuosi sitten katsomassa samaisen tyttäreni kanssa - mietin silloin onko elokuva jopa liian raju hänelle. Mutta lapsi katsoo elokuvia eri tavalla kuin aikuinen. Hänelle Mononoke oli seikkailutarina, jossa on rohkea tyttö pääosassa. Minä katsoin samaa elokuvaa nimenomaan ekologisena kannanottona.

Minua viehättää Ghiblin elokuvissa nimenomaan se, että pääroolissa on lähes poikkeuksetta nokkela, itsenäinen, omillaan tavalla tai toisella omituisista tilanteista selviävä nuori tyttö. Minkähänlainen naiskuva muista japsielokuvista välittyy? Hmm.. täytyy selvittää...

Minulla on niin monta paikkaa missä haluaisin käydä. Tokio ja Ghiblin studiot on kärkisijoilla. Mies ei suostu Japaniin lähtemään, hän on ollut monta kertaa työmatkalla siellä, eikä ymmärrä alkuunkaan miksi olen kiinnostunut ko. maasta. Ehkä sitten saan matkaseuraa ja matkakassankin kerättyä kun molemmat tyttäreni ovat teinejä (tai nuoria aikuisia) - lasten kanssa Tokioon matkustaminen vaatii piiiitkiä hermoja, mitä minulla ei ole.


Haaveita täytyy olla. Ilman niitä ei kivoja asioita saa, jos ei uskalla unelmoidakaan.

RISTIÄISISSÄ

 

Prinsessa Emilia sai nimensä eilen. Hän oli oikein rauhallisesti koko toimituksen ajan.

 

Sain kunnian olla kakkumaakari. Täytekakkuun tuli sitruunakiisseli-vaniljarahkatäyte ja koristeeksi ne jo aiemmmin tekemäni marsipaanitossut. Tein myös gluteenittoman-liivatteettoman kuningatarjuustokakun, koristeena siinä sokerimassakukkia ja pikeeritähtiä. Suklaakuivakakun tein työkaverilta saadun ohjeen mukaan, keskelle laitoin geishoja ja koristeeksi marsipaanikukkasia. Täyskäri hupeni kokonaan, vain tossut jäivät, ja siitä olen tosi onnellinen koska vähän riskillä mentiin. "Oletko monesti tehnyt tätä kakkua? -No, ihan ekaa kertaa.." Sitruuna jakaa ihmiset tykkääjiin ja inhoajiin, nyt paikalla oli enemmän tykkääjiä.

Mietin mitä kuvia tänne laitan muistoksi kauniista päivästä. Lähinnä pohdin tuota omaa kuvaa, Emilian kuvalle pyysin luonnollisesti luvan. Sen kerran kun olen laittautunut, ja mekon värit sointuvat pienen prinsessan asusteisiin, niin antaa mennä. Siitäkin huolimatta, että löydän vikoja (mitkä nasolibiaarit!!).. (miksi en osaa hymyillä kuvissa??).. yritän opetella olemaan tyytyväinen peilikuvaani kaikkine vikoineni. Ja pikku Emilia on niin nättinä <3.

 

Tästä on hyvä laskeutua arkeen.

 

 

AINUT IHMINEN MAAILMASSA?

 

Siltä tuntuu, kun lähtee lenkille illalla 19 pintaan. Ei näy koiranulkoiluttajia, ei lenkkeilijöitä, pari autoa saattaa mennä ohi. Aika aavemaista välillä. MISSÄ kaikki on siihen aikaan? Kesällä klo 19 vasta aloitetaan grillailut, tehdään pihahommia, lähdetään pyörälenkille. Pimeä houkuttaa sisäharrastuksiin ja käpertymään sohvalle. Ehkä minäkin niin tekisin jos meillä mahtuisi käpertymään jonnekin. Remppaamisen iloja :).

 

Ei minuakaan kyllä huvita pahemmin ulkoilla pimeän aikaan, mutta minkäs teet.. hölkkä alkaa jotensakin luistaa.. pimeä tulee niin aikaisin että ei jää vaihtoehtoja jos haluan tämän myönteisen kehityksen jatkuvan. Eilen vauhti oli jo pikkulenkkini aikana 9,5 km/tunti. Jei! No, okei, vauhti oli aivan liian kova, lenkki tosi lyhyt (puoli tuntia) ja syke varmaan taivaissa, mutta kun ei pidä sykemittaria mukana, niin ei ahdistu lukemista. Ainoana mittarinani oli kännykan kello ja sen urheilusovellus: oli ehdittävä takaisin määräaikaan mennessä. 

 

Käytän aina hyödyksi lasten harrastusajat, mulla on maanantaisin n. 40 min aikaa lenkkeillä. Pimeille poluille ei tee mieli, joten hölkkäsin pyörätietä pitkin ja samaa reittiä takaisin. En voi ottaa sitä riskiä, että joku koiranulkoiluttaja pelästyy pahanpäiväisesti raskaasti askeltavaa, huohottavaa ilmestystä. Niin päinhän se nimenomaan menee, en suinkaan näin aikuisella iällä pelkää pimeää tai tienvarren pusikoissa vaanivia kammotuksia..

Leivontaa ja viikonloppureissaamista

Palauduttiin juuri äskettäin viikonlopun reissusta. Tällä kertaa oltiin yksi yö miehen vahemmilla. Tein sinne mukaan kakun pyhäinpäiväksi ja esikoisen synttäreiden kunniaksi myös - synttärit ovat kahden viikon päästä.

 

Aika on mennyt hyvin pitkälti leipoessa. Leivoin koulun halloweeniin, olin luvannut tehdä mokkapaloja. Varasin mokkapalatarvikkeet pöydälle valmiiksi, kun lähdin kauppaan täydentämään ruokavarastoja. Kaupasta tullessa aloin leipomaan, mutta en varsinaisesti mokkapaloja.. niistä tuli haamupaloja  - vaalea pohja, lakukinuski päällä ja sokerimassahaamut koristeena. Mokkapalat on ihania, mutta nyt ei huvittanut niitä tehdä. Leivon aika usein niin, etten tiedä mikä lopputulema on :). Eksperimental-keittiö :).

Sitten leivoin vähän lisää.. kakun reissuun vietäväksi. Siitä tuli -  haamukakku! Haamut on kovasti pinnalla näköjään.. Katosi hyvin parempiin suihin eli onnistui, seurasin/mukailin Kinuskikissan ohjeita. Tuo kirja täytyy kyllä hankkia, eli "Kinuskikissa leipoo". Joo, en edelleenkään saa ilmaisia lahjoja (törkeetä!!) bloggauksista, ihan outo juttu. Mutta tuo kirja, joka on siis lainassa kirjastosta, on ihan huippu. Ja tämä EI ole ostettu mainos. Niih. 

 

Ja... ensi viikolla lisää leivontaa.. ristiäisiin. Tietenkin laitoin haamukakusta kuvan faceen. Ja siskoni pyysi sitten voinko leipoa kakut juhliin. Minä olen ihan vähän odottanut tuota pyyntöä. Olen jo viikolla tehnyt pinkit marsipaanitossut kakun päälle. Ihan varmuuden vuoksi. Koskaan ei voi tietää josko ristiäiskakkukoristeita joku tarvitsisi. Tai varsinkaan jos joku sattuisi pyytämään ristiäiskakkuleipuriksi.

 

 

Hirmuinen Halloween-neito

Eli luvassa lisää leivontapäivityksiä. Elämässä on kyllä paljon (jännääkin) tekeillä, leivonta rauhoittaa, se on mulle lähes zeniläistä toimintaa. Ensi viikko on vauhtiviikko, jos nyt niin voi vuorotteluvapaalainen sanoa. Talvella mua varmasti naurattaa kun mietin näitä syksyn kiireen aiheita: kirppispöydän laittoa, kursseja, maalausurakan jatkumista, suodatinkankaiden vaihtoa tuuletusikkunoihin, leipomista ja kuntoiluakin. No on mulla nytkin ihan hyvä mieli vaikka hommaa pukkaa ovista ja ikkunoista. Itse olen ne haalinut, oi tätä valinnan vapautta! Tämä on parasta vuorotteluvapaalla - pääasiassa minä itse määritän kuinka "kiireinen" olen.