Parkettilattian maalausta  ja vuoden luontokuva

Viikko taas takana, se menikin remonttihommissa, eli Rakentaja-Rane tässä terve! Pesin pikkuhuoneen lattian maalipesulla ja hioin sen (hiomistuki apuna), pohjamaalasin Otexilla ja sitten sainkin tarpeekseni.. ja mies sai hoitaa loput eli maalata kolmen kertaan pintamaalilla, meidän tapauksessa Betoluxilla. Maalit on vesipohjaisia, me vierastetaan öljymaalien hajua. Meillä on alkuperäiset tammiparkettilattiat, mitkä oli hyvässä kunnossa kun ostimme kotimme edelliseltä omistajalta.  Olen niitä aikani katsellut ja tuumin, että vaihtelu olisi mukavaa.. ja että maalaus on helpoin, nopein ja ehkä edullisinkin tapa ajanmukaistaa kotia. Mies kyllä katseli kaihoten maalausurakan jälkeen laminaattimalleja rautakaupassa.. koska jälki on hiukan rustiikkista meidän maalaritaitojen jäljiltä. Minä olen kyllä tyytyväinen! Kuvia:

Hiomisurakka puolivälissä

.. ja maalausurakkaa - kohta eka kerros pintamaalia levitetty

Kasasimme huoneeseen parvisängyn, koska meillä vaihtuu huonejärjestys samalla. Siitä kuvia myöhemmin - sänky ja listat on paikallaan, pitää vielä odottaa maalin lopullista kuivumista, ja siirtää lelut ja tytön vaatteet kaappeihin ja siirtää omat kamppeet vastaavasti muualle. Eli täällä on taas kaaos, tuo alati meillä nurkissa lymyilevä vieraamme.



Olen paitsi leikkinyt Rakentaja-Ranea, myös ottanut mahdollisesti vuoden luontokuvan. Katselin pihalle yksi aamu, ja pihalta bongasin närhen, mustarastaan ja fasaanin. Valotusaikaa siinä mietin hetken ja kuvakulmaa, ja sitten se oikea hetki ja kuvakulma tuli kuin taiottuna, tuloksena upean yksityiskohtainen kuva fasaanista:

Minne niitä kilpailukuvia voi lähettää? National Geographyyn?

Piilokuva: bongaa fasaani!

Näitä kuvia ei suinkaan ole räpsäisty ikkunan läpi kiireessä ja asetuksia lainkaan miettimättä..


Olen leiponut pullaa, pitkästä aikaa, edelliskerrasta on oikeasti monta vuotta, ja kuva niistäkin, koska kyseessä on meidän perheessä todella harvinainen herkku:

Koko perhe, etenkin allekirjoittanut ja äitiinsä tullut tytär, olivat pullasyömingin jälkeen siinä määrin ilmavaivaisia ja turpeavatsaisia, että seuraavaan kertaan meneekin sitten taas muutama vuosi ;). Muistuipa mieleen TAAS kerran, mitä suuhunsa kannattaa laittaa ja mitä ei..

.. josta tulikin mieleeni, että olen nyt normaalipainossani. Velttousvuoden kilot on karkotettu, ja olen taas normaalipainoisten joukossa. Kun olen todennut tuon faktan, on ollut hankalaa saada itsensä salille tai liikkeelle. Tavoitteeni on nyt saada sykkeet matalammalle ja aerobista kuntoa, joten just kohta lähden hölkälle. Ja siellä on jo pimeää, yäks.. No ehkä siellä on muitakin liikenteessä.

 

 

Vertaistukea ja uusia tuttavuuksia

 HAH.... Semmonen julistus! Niskalenkin ottoa rankkasateesta takkatulen, kynttilöiden ja fisunaukun kanssa. Uusi yritys tulla tutummaksi tietotekniikan kanssa - miten saada tekstiin tuunattua ja linkitettyä muutakin sisältöä kuin omia valokuvia ja tekstejä. Rupean näitä "Ceep calm"-julistuksia viljelemään enemmänkin nyt kun sain tuon ensimmäisen (myönnän:kököhkön) tehtyä.


Eilen oli kiva Helsinki-päivä! Tytöillä alkoi syysloma, ja sen kunniaksi käytiin syömässä ja kahvilla. KAIKKI kuulit tyypit käy Starbucksissa, ja niin mekin nyt käytiin. Oltiinkin ihan TOSI kuuleja siinä tilausta tehdessä. Mies oli vanhemman tytön kanssa katsonut kahvilistalta mitä tämä tilaa, ja nuorempi tyttö halusi suklaakakkua. Ei kovin vaikeat tilaukset. Mies meni vielä pussittamaan itselleen kahvipapuja kotiin viemisiksi: kyltissä luki että pussillinen papuja maksaa sen ja sen verran. Eli tilauksen teko jäi mulle, vanhalle kahvimaakarille. Näytin kahvin listalta (keskikokoinen kinuskifrappuccino) ja sitten alkoi kysymysten myrsky: Mikä kahvi, millä maulla, mikä koko, tuleeko makusiirappia, ja lopuksi kysymys, mitä kovasti ihmettelen: tuleeko juomaan kahvia (???). No ei kai kukaan kylmää kahvia juo, päättelin, ja ja... tyttöni oli kiusaantuneena siinä vieressä, ehkä siksi että olisin sitten tilannut hänelle Caramel Cappuccinon (?) loppujen lopuksi. Mies saapui pelastamaan tilauksen, ja minä ajattelin että kylmääkin kahvia voi näköjään tilata ja ennenkaikkea, pitääkin tilata.

No.. ei niitä papujakaan olisi sinne omineen pitänyt mennä pussittamaan, mutta minkäs teet kun henkilökuntaa punnituspisteellä ei ole. "Pussillinen papuja on 150 g", ja meillä niitä oli hiukan enemmän - ystävällinen tilauksen vastaanottaja otti ylimääräiset pavut pois (jee, kyllä me oltiin iloisia siinä kohtaa), toinen tyttö kysyi nimeä kahvimukiin, sitten siirryttiin seuraavaan jonoon odottamaan että kahvi omalla nimellä valmistuu, maksettiinkin tilaus jossain välissä, varmaankin 4. asiakaspalvelijalle kenen kanss asioitiin ko. kahvilassa. Ja sitten menin varaamaan paikat täpötäysistä pöydistä. Kyllä se kahvi sitten olikin hyvää, itsekin maistoin hörpyllisen. Kakku oli niin täyteläistä, että osa jäi syömättä vaikka kaikki meistä loppujen lopuksi osallistuivat sen syömiseen. Kahviin tottumattomalle erittäinkin eksoottinen kokemus! Erittäin jenkkityylinen, ystävällinen asiakaspalvelu tuntui vieraalle, joskin mukavalle. Mies jauhoi tänään pavut (jos mulle tee on jonkinlainen harrastus, niin sitä on kahvi miehelle) ja kehui, että kahvi oli todella hyvää. Meillä on nyt Starbucks kotona!

Seuraavalla kerralla pääkallopaikalla lupaan olla paremmin valmistautunut, hitsit mie vaikka opettelen sen listan ulkoa että osaan olla kuuli.



Käytiin myös brunssilla - se oli ihanaa! Mennään kyllä joskus toistekin. Ihmiset otti kuvia brunssipöydästä ja kokoamistaan annoksista, mie keskityin syömiseen. Mies otti kyllä kuvan pöydän antimista:

Sitten käytiin siskon vauvaa ihastelemassa, meitä olikin nyt 3/4 siskoa paikalla sillä toinen pikkusiskoni oli myös vauvoineen paikalla. Serkkukuvia otettiin ja pieniä syliteltiin. Oli ihana nähdä!

Sitten minä matkasin vertaisryhmätapaamiseen Vuosaareen, ja perhe jatkoi siitä Linnanmäkeen valokarnevaaleille. Vuosaaressa juteltiin hyvin vapaamuotoisesti, kyseessä oli siis Menieren taudin facebook-ryhmän tapaaminen. Tapaaminen oli ensimmäinen laatuaan. On se vaan lohduttavaa kuulla että muillakin välillä tuntuu että jalat vajoavat maasta läpi :). Sain tapaamisen jälkeen kyydin Herttoniemeen, josta jatkoin bussilla Linnanmäen risteykseen. Ystävällinen kuski piti huolen että jään oikealla pysäkillä pois. Istuin tietysti siinä ihan edessä, ja kuski mm. infosi että "kaksi pysäkinväliä vielä" :D. Ja ystävällinen pariskunta neuvoi miten pääsen kävellen loppumatkan Linnanmäelle. Tapasin matkallani vain kivoja ihmisiä!

Valokarnevaalit oli näyttävä tapahtuma, pikku pakkanen ei haitannut kun oli pukeutunut sään mukaisesti. Perhe kävi parissa laitteessa, sitten käytiin vielä yöpalalla Hesessä, ajettiin kotiin ja tytöt jo nukkui kun me vielä saunotiin ja katsottiin boksilta Vino showta. Uudet tuttavuudet - Starbucks, brunssi, facebook-ryhmän ihmiset ja Valokarnevaalit - olivat ehdottomasti tutustumisen arvoisia. Tänään luvassa loppupäiväksi kotoilua, käytiin miehen kanssa kalamarkkinoilla syömässä ja kalasäilykkeitä ostamassa. Tyytyväinen <3.

Syksy painaa päälle..

.. ihan tosissaan. 

Tiistaina en saanut itseäni kunnolla sohvalta irti, ja ajattelin aluksi että olen ansainnut päivän, jonka pyhitän Beverly Hillsin täydellisten naisten muutaman jakson katsomiseen boksilta. Nousin välillä juomaan ja vähän heitti, no, ajattelin sen johtuvan liiasta makailemisesta. Katselin lisää, väsytti, en vielä ajatellut siinä olevan mitään outoa. Kun kävin laittamassa takkaan tulet ja siinäkin kohtaa lattia tuntui tulevan vastaan, tajusin että herra Menier se sieltä taas yrittelee oikein tosissaan tulla kylään! Ulkona oli tympeä, pilvinen, sateinen päivä.. matalapaine teki tepposensa ja toi tullessaan epätoivotun vieraan :/. 

Mutta -  onneksi olo ei mennyt sen huonommaksi, onneksi sain lepäillä, onneksi kotona oli hiljaista! Oloni ei ollut vielä verrattavissa viime talviseen/keväiseen, jolloin maailma heitti volttia taukoamatta. Olen tosi tosi kiitollinen, että huimaus meni ohi, ja että osasin ottaa sen iisisti. 

Kun elämässä on jokin epämiellyttävä jakso, ei sen toivo toistuvan - kun se sitten toistuu, olen  (ja nyt puhun vain omasta kokemuksestani) pelännyt reaktiotani. Viisas korvalääkäri kun sanoi esimerkiksi väsymyksen, mitä monet menierikot kokevat, olevan reaktio, mikä liittyy ihmisen persoonallisuuteen ja reagointitapaan sairauteen ja siihen liittyviin hankaluuksiin, ja sitä voi treenata. En tiedä, miten.. mutta ainakaan en reagoinut pelästymällä tai jumittumalla sohvaan. Ja siksi tuuletan, hyvin hyvin vienosti. Olen oppinut ottamaan huonot hetket vastaan, ainakin näin kotioloissa.




Loppupointtini on se tärkein juttu koko tässä vuodatuksessa: illalla, 19 jälkeen sain itseni ylös ja lähdin lenkille. Ja hölkkäsin 40 minuuttia lähes putkeen! Päivän lepäily oli tuottanut tulostakin, en ole jaksanut hölkätä tuollaista matkaa eikä ole huvittanut, koko tämän elämäntapamuutokseni aikana. Nyt en keksi mitään nasevaa vanhan kansan viisautta tähän, sillä Monty Python sen sanoo parhaiten: Always look on the bright side of life!

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Viileitä, enemmän tai vähemmäs pilvisiä aamuja. Sateita. Illan pimeyttä ja päivän hämäryyttä. Takan lämmittämistä. Kammoksun marraskuuta, ja se on kohta edessä. Joulukuu on myös hirveä ja pimeä,  tammikuu myös. Otan piakkoin korvavaloni käyttöön, viime talvena en niihin koskenut. Nyt ihan suosiolla otan kaamoksentorjunta-arsenaaliin, koska Meniere-postissa oltiin kerätty kokemuksia valon käytöstä Menieren taudin hoidossa ja negatiivista sanottavaa valosta ei ollut kellään. Joko valon koettiin auttaneen oireistossa tai olleen ainakin sitä huonontamatta. Aikaisempina vuosina valo on ollut loistava apu kaamosväsymykseni torjuntaan, ja jos ei se tee pahaa herra Menieren häätämisen kannaltakaan, valo tulee ehdottomasti marraskuussa käyttöön. Viime vuonna pidin taukoa nimenomaan sen vuoksi, etten halunnut provosoida sisäkorvaani yhtään enempää. 

Olen ottanut kaikenlaisia muitakin vaihtoehtoisia menetelmiä Menieren loitolla pitämiseen: on akuranneketta, magnesiumia, MSM-jauhetta, chi kung-tunteja. Jos herra Menier pääset yllättämään niin ainakin olen valmistautunut!

 

Lehtikaalisipsit, nam!

Tänään laitan iltanaposteltavaksi lehtikaalisipsejä. Minun ja pienemmän tytön tämän syksyn uutuusherkku, muut eivät ole niihin niin ihastuneita. Lehtikaalit on tällä kertaa omasta maasta. Voi että kun tuli muuten rehvakas olo kun sai noin sanoa! Minä, viherpiipertäjä :D. No.. saunan jälkeen sipsit uuniin, sitä ennen ne maustetaan/pyöräytetään öljyssä ja mausteilla, n. 150 uunin lämpötilaksi, kaalit pellille ja aikaa suunnilleen vartti, ja sitten on terveelllisempi herkku valmis. 

Miksi tämä vaivannäkö.. no kun kaapissa on ISO sipsipussi mikä huutaa mulle oven takaa.. kovaa..

Kuva-arvoitus: missä olinkaan eilen? 

Kuva-arvoituksen jatko: mitä nuo vaaleanpunaiset pallot, sydän ja kukka ovat?


No mitäpä muutakaan kuin kylpykuulia mitkä iloisesti sihisevät veteen pudotessaan ja virkistävät esim. jalkoja ihanasti raskaan työpäivän jälkeen. Tuli pakottava tarve tehdä kylpykuulia, etsin ohjeen netistä (esim. Jovelassa-blogista löytyy superhelppo ohje, tein nämä sen mukaan).Väri pinkistä mica-jauheesta ja tuoksu lemmikin eteerisestä öljystä. Luin ohjeen hyvin hyvin tarkkaan. "Lisää vettä ja öljyä tippa kerrallaan ennen kuin se alkaa sihisemään". Ja mie lisäsin ja lisäsin, vaivasin ja lisäilin.. kunnes se sitten alkoi sihistä.. ja tursusi muoteista ulos.. ja ei enää sihise kun ne tiputtaa veteen. Eikä ne taida oikein hajotakaan veteen :0. Elämä on. Nyt mulla on kasa kylpykuulia somisteeksi kylppäriin - muuta käyttöä TÄLLÄ erällä taida olla. Otan revanssin joku päivä, en usko että diy-kylpykuulat ovat mission impossible. Täytyy korjata pois keittiöstä, joku lapsivieras vielä pistää erehdyksessä suuhunsa, ulkonäkö on kuin karamelleilla.


Eilinen päivä oli ihana, keli Tallinnassa mitä mainioin, ja seura loistavaa. Lähdin työporukan kanssa, ja oli kiva päivittää kuulumiset vapaa-ajalla, töissä ei kaikkia työkavereita samalla tavalla näe kuin yhteisellä reissulla. Se oli ikään kuin pehmeä laskeutuminen työasioihin; en ole työpaikalla käynyt ollenkaan vuorotteluvapaani aikana enkä töitä muutenkaan juuri miettinyt. Tyyliin "2/3 takana, 1/3 vielä edessä ". Oli niin lämmintä että Raatihuoneella pystyi ihan hyvin istumaan vielä terassilla!


Juuri nyt sain päivän ihanuuden, ekaluokkalaiseni toi kirjeen kun olen kovasti keskittyneenä koneella:"Äiti olet kuin joutsen mutta silti paras äiti haa haa". Etupuolella on itse piirretty joutsen. Miten tuo haa haa pitäisi tulkita.. osaako ekaluokkalaiset jo ironian vai ei, siinäpä pähkinä purtavaksi.

LESS IN NOT MORE, MORE IS MORE

 

Sain vuorotteluvapaalle lähtiessäni pienen pienen tomaatintaimen hoidettavakseni. Ja se tuottikin satoa, loppujen lopuksi, ikkunalaudalla kun otin sen sisälle turvaan pakkasilta:

Aika nöpönen! 


Yhtä vaikuttunut olen chilipaprikapensaastani, jonka laitoin itse siemenistä itämään huhtikuussa. Kesällähän oli mahtavat kelit kukkia ajatellen, lämmintä pitkälle syksyyn. Mutta mitä tekee vettäkin riittämiin saanut ja lannoitteella muistettu chilini? Pukkaa kukkaa ja paprikaa, vasta päästyään sisälle välttämään yökylmiä :0. Yläkulmassa näkyy yksi alku, parin sentin mittainen. Ei taideta meillä tänä(kään) vuonna nauttia itsetehdystä paholaisenhillosta. Ei tullut minusta puutarhuria tämän vuorotteluvapaan aikana. 

Mutta kasvit ovat sentään vihreitä ja tuottavat satoakin. Ja miniatyyrit nyt vaan sattuvat olemaan mielestäni söpöjä.

Löysin ruokakaupassa käydessäni sisustuskortin, jossa luki niin osuva teksti että sen ostin ja laitoin kehyksiin. Juu, niitä kortteja missä lukee "live laugh love" ja "ceep calm and make tea" ym. ym. Pari vuotta sitten "Carpe diem" oli teksteistä suosituin :). En harrasta tekstein koristeltuja sisustusesineitä eikä minun mielestä jostain purnukasta tee hienoa se, että se on maalattu antiikkivalkoiseksi ja kyljessä on joku "syvällinen" ajatus, mielellään englanniksi ja viehättävän vanhanaikaisella fontilla. Vierastan uusromanttista tyyliä, ostan ko. esineitä kyllä lahjaksi ja itsellekin on niitä kertynyt/olen saanut lahjaksi ja ihan käytössä ja näytillä ovat. Mutta jotenkin.. liika on liikaa.. ja miksi joka paikassa sitä samaa.. kunnes näin tämän tekstin kortissa:

                      LESS IN NOT MORE.

                      MORE IS MORE.                  

 Ideaalielämässä kotimme olisi tyylikkään skandinaavisesti sisustettu, niukasti ja ajattomasti. Vaatteeni olisivat harkiten Marimekosta ja Odd mollysta ja ihanista merkkivaateverkkokaupoista ostettu. Lapset kulkisivat harkituissa asukokonaisuuksissa. Koska en halua kontrolloida liikaa edes mielikuvissani, niin mies saa pitää oman tyylinsä halutessaan :), jos ei niin hän olisi siistin rennosti ja hienostuneen merkkitietoisesti pukeutunut. Meikkihyllylläni olisi vain muutama, laadukas luottomerkin tuote. Ruoka olisi suoraan tiloilta ostettua luomua, ja niistä olisi mukava tehdä ajan kanssa puhdasta, ravitsevaa ruokaa.

 Vähemmän ideaalissa todellisuudessa mulla on kuitenkin paikallisen halpahallin löytöjä kaapit väärällään. Tähtimatto, raitamatto ja plyysimatto eri väreissä samassa tilassa. Kokeilumielessä ostettuja purnukoita kaappi väärällään niin että aamuisin saa aina jännittää, mitä kaapista tällä kertaa tipahtaa täysiltä hyllyiltä. Olen miettinyt että mikä siinä on niin vaikeaa, ja eilen se selvisi näynomaisesti: olen more is more-ihminen, laadusta viis. On kivaa kokeilla uutta! 

Ja tuo on mottoni tästä päivästä alkaen. Minimalistit sisustakoon kotinsa niin että voin niitä ihailla ja antaa katseen levätä, ajatuksen viivähtää. Omassa kodissa jos päätän että mehumaijaa on hyvä säilyttää furbyjen ja omenoiden ja lehtikasojen kanssa keittiön näkyvimmällä hyllyllä, niin sitten olen niin päättänyt ja turha minun on siinä vaiheessa tuntea sisustusangstia. Käyttöön tämä kaikki tavara tulee - on ollut käytössä, tulee käyttöön tai on ainakin ajatuksissa.

 

SMOOTHIESUNNUNTAI

 

 

Paremman elämän myötä olen kehitellyt paheita vanhojen, menetettyjen tilalle. Ei enää hiilarimättöä, paitsi perjantaisin. Perjantain mättöpäivä on minulle pyhä, eikä silloin tingitä sokerin määrästä ja sen mahdollisimman nopeasta imeytymisestä. Ennen herkkupäiviä oli useampi viikossa, nyt tuo yksi riittää (kun se muistuttaa jälkeenpäin kovalla vatsakivulla ja muutenkin turvonneella, vedottomalla ololla). En rupea erittelemään syömiäni määriä, riittää kun itse ne tiedostan hirveiksi. Aloitin siis vaahtokarkkipussilla, omenapiirakalla, sipseillä, viinilasillisella.. jne. jne. Mättö kestää useamman tunnin, ja siihen tarvitaan paljon sokeripitoisia herkkuja. 


Muina päivinä tyydyn teehen, kun makeanhimo yllättää. Yleensä vihreä tai valkoinen tee eri variaatioineen riittää, mutta kaapista löytyy myös honeybushia, matea, rooibosta ja erilaisia yrttiteesekoituksia. Aarteeni, matcha-tee, on pakastimessa (suositeltava paikka muuten flavonoidien säilymiseksi ;)). 


Siksi laitoin siis kuvan teekaapista edelliseen postaukseen - teenjuonti on minun juttu! Ammattimaiset kahvinjuojat nauttivat varmasti usemamman kupin kahvia päivässä kuin minä teetä - juon 5-6 kuppia päivässä. Se on ihan kohtuumäärä mielestäni. Mulla on hyvin harvoja asioita mitkä seuraavat elämässäni mukana vuosien ja taas vuosien ajan, teenjuonti on yksi kulmakiveni. Se oikeasti rauhoittaa ja virkistää samaan aikaan, antaa hyvän tauon tuumailuun ja asioiden tärkeysjärjestykseen laittamiselle. Matkoiltakin tuon lähes aina teetä matkamuistoksi, ei vie paljoa tilaa ja saa uusia makuja kun markettivalikoimat alkavat olla aika loppuunkalutut. Teenjuonti pitää minut järjissäni kun haaveilen mättöperjantaista!

 

Toinen makeanhimontaltuttaja on erilaiset smoothiet. Viimeksi laitoin avocadoa, omenaa ja puolukkaa maidon ja rahkan kaveriksi ja oli taas tosi hyvää. Huomenna teen samanlaisen satsin. Joskus olen ostanut kaupasta lenkin jälkeen proteiinijuomia/patukoita jos on ollut kiire eikä muuta ehdi haukata, mutta olen todennut että jos jaksan itse vääntää smoothiet ja pakata mukaan niin ravintoarvot on yhtä hyvät, ja paremmatkin kotitekoisissa versioissa. En ymmärrä näistä asioista paljoa, eikä tämän blogin tarkoitus ole olla mikään reseptinurkkaus, mutta on (jälleen) uusi oivallus minulle olla aina uskomatta näyttävään markkinointiin ns. terveystuotteiden kohdalla. 


Ennen kaikkea muistan  näitä tekstejä tulevaisuudessa lukiessani voineeni paremmin. Juu en hehku, en ole muuttunut ärsyttävän Karita Tykän näköiseksi, mulla ei ole minkäänlaisia näkyviä vatsalihaksia (ehkä ne ovat hyvin hyvin syvällä..?), olen ihan sama nainen kuin ennenkin. Oloni on kuitenkin parempi ja energisempi, ja olen nyt kokeillut ja todennut tosiasiaksi väitteen 6 viikon liikunnan hyvästä tekevästä vaikutuksesta - tästäkin kirjoitin aiemmin syksyllä kun päätin aloittaa liikkumisen. Ilman virtuaalista päiväkirjaani olisin jo unohtanut koko lupaukseni ottaa itseäni niskasta kiinni, sen verran tervanjuonnilta ensimmäiset pari viikkoa tuntui. Nyt mulla on tässä konkretiaa kerrakseen kun maaliskuun 16. päivä lösähdän telkkarin ääreen hampurilainen käsissä ja pullavati pöydällä odottaen. Ehkä siinä kohtaa järkevä minä muistuttaa tästä blogista ja tunnelmista. Ja vaihdan hampparin vaihdossa smoothieen ja jälkkäriteehen, koska ne on ennenkin tehonneet mättöhimoon.  

TEETÄ, POHDISKELUA JA VAUVOJA

Tänään takana reipas kävelylenkki ystävän kanssa. Samoin eilen (itse asiassa 2 kertaa, aamulla torikahveelle kävellen kavereiden kanssa ja illalla sauvakävelylle miehen kera). Hiukan yksipuolista treenaamista, mutta kivaa :). Eilisiltana vielä chi kung-tunti illan päätteeksi.

Kun luen näitä päivityksiä vuorotteluvapaan jälkeen, minua ärsyttää. Ei kukaan normaalitöissä käyvä pysty tällaisiin liikuntamääriin. Paitsi jos herää klo 6 aamulenkille ja illalla vielä jaksaa lähteä salille tai iltapyrähdykselle. No, en ahdistu kohtuuttomasti edessä olevasta arkeen paluusta, vaan alan joulukuussa ihan vähän ajattelemaan töitä ja arjen pyörittämistä siinä sivussa. Liikunta on mulle hyvin vieras asia, ja nyt olen totuttelemassa siihen. Yhä edelleen takaraivossa elää ajatus, että olen kuplassa, todellinen elämä on edessäpäin, ja liikunta saa luvan jäädä kaiken arksien touhotuksen jalkoihin. Ja miksikö ahdistun ajatuksesta? Koska nautin tästä. Siitä, että kävellessä näkee kaunista luontoa - että lihasten jomotus on tervettä kipua liikunnan rasituksesta, ei esim. väsyttävää vääränlaisesta rasituksesta johtuvaa selkäkipua - että liikunta tuntuu vihdoin ja viimein hyvälle ja tavoiteltavan arvoiselle asialle.



Minusta tuli eilen täti, pieni tyttö syntyi 42,5 (!!!) tunnin synnytyksen jälkeen. Minä kun aina olen pitänyt omaa ensisynnytystäni pitkänä (23,5 tuntia). Hyvin hyvin onnelliset tunnelmat tänään. Mummi ja pappa ovat paikalla hoitamassa isoveljeä, ja minä voin hiukan hengähtää tuon puhelimen kanssa, se on ollut jatkuvasti lähellä viimeiset pari viikkoa. Eläköön vauvat, eläköön isovanhemmat!



Useimmiten ajattelen, että elämäni on hyvin tavallista. Tavallista, ei mitään erikoista, ei mitään maata mullistavaa. Ei tästä teksistäkään pitänyt tämän sisältöinen tulla ollenkaan, ihan arkinen selostus vain. Mutta kyllä sitä aina näyttää asioita tapahtuvan. Jos ei aina itselle, niin jollekin läheiselle. Kun tapahtuu jotain, varsinkin niin ihanaa kuin vauvan syntymä, tuntuu se luissa ja ytimissä, ja samalla aivojen sopukoissa tapahtuu muunlaistakin oivaltamista. En ollut lainkaan ajatellut, ainakaan tietoisesti, että liikunta tekee minulle näin hyvää. Mulla on lupa huolehtia myös itsestäni, se on suurin oivallus ehkä koskaan mitä olen tehnyt itseni suhteen. Koska jos annan tuon ajatuksen hautautua taka-alalle arjen pyörityksessä, en taatusti jaksa huolehtia muistakaan niin kuin haluaisin, en pienistä vauvoistakaan joita sukuun syntyy lisää.

 Mitä sitten alunperin ajattelin kirjoittaa? No, ajatuksena oli alunperin kertoa teeriippuvuudestani, ja otin sitä varten kuvankin, minkä nyt liitän vaikka se ei taaskaan liity millään tavalla yllä kirjoittamiini asioihin. Palaaa asiaan ensi kerralla, kun olen laskeutunut maan pinnalle :).

Minulla on teehylly; paria sokeripussia ja herra Hakkaraisia lukuunottamatta hyllyllä ei muuta olekaan. Syihin ja seurauksiin ensi kerralla ;).