HYVÄÄ JOULUA JA ONNEKASTA UUTTA VUOTTA!

Mahdottoman pitkä päivitys vuorotteluvapaan loppumetreillä

Mahdoton pimeys painaa päälle. Nautin kyllä osaltaan kun saa käydä lenkillä pimeässä, mutta turvallisesti, kun valitsee katuvaloitetun reitin. Tänään päätin olla reipas ja hölkätä ennen tyttöjen heräämistä, joten olin lenkillä jo 6.30. Lenkin jälkeen suihkuun, tytöille aamupala ja itsellä kotihommien tekoa ennen heidän kouluunlähtöään. No, reippaus karisi heti kun tytöt lähtivät ovesta ulos. Joo, mua väsyttää tämä vuodenaika, olin sitten töissä tahi en. Havahduin siihen että olin nukahtanut sohvalle pyykkien viikkaamisen jälkeen. En anna väsymykselle periksi, tahti hidastuu muttei lopu, eli en jäänyt tänäänkään sinne sohvan pohjalle. Aluksi tuntui, etten ole tehnyt suunnilleen mitään, mutta olenpa kuitenkin:

.. eli lahjojen paketointia, siemennäkkärin tekoa ekaa kertaa, eilen piparitalkoita, tänään ruokalahjojen paketointia (suklaapopkornia ja marenkeja).


Ja viime viikonlopun kuvia seuraavassa:

Kahdenkeskistä aikaa Helsingissä: Suuri Glögivertailu (minulla tukka kipeä sunnuntaina, myönnetään, vertailtiin n. kuudessa paikassa), Tuomaan markkinoilla Senaatintorilla tunnelmointia, ihana illallinen Juuressa (Suuri Glögivertailu alkoi täältä ;)), katusoittaja joululauluja soittamassa pulloilla. Sunnuntaina perheen kanssa Ikeaan ja Bauhausiin, remontti on vielä vaiheessa ja pahasti, meillä on karsean näköistä, viikonloppuna aherretaan ja toivottavasti saadaan nyt ainakin suurin osa paikoilleen.



Ja vielä viime viikolta:

Paljon hehkutettu Red Velvet-kakku (ihan ok, mutta en tee toiste, tykkään enemmän vaikkapa porkkanakakusta), paperimassakranssi vol 2 (onnistui, kun laitoin sekaan liisteriä, sisään valosarja ja tuli aika kiva!), aikaisemmin tekemäni valo-oksa seinällä.

Niin että voin sanoa taas itselleni: asioita kyllä tapahtuu, ei ole maailmaloppu jos joskus nukahtaa sohvalle kesken pimeintä aikaa, sillä nukahtamisellakin on tarkoituksensa, nimittäin akkujen lataaminen. Tällä hetkellä sisäiset patterini ovat halvinta laatua ja aika lailla kuluneetkin, kun valoistuu, saan ne normi-pirkkalaatua olevat patterini takaisin. Mitenhän jotkut onnistuu muuten pitämään duracellit ladattuina koko ajan..?

ENRIQUEN SEURASSA


(ja muutaman muun) keskiviikkona. Hartwall-areena oli viimeistä penkkiä myöten loppuunmyyty. Oltiin siskojen kanssa hattuhyllyllä, ensimmäisessä rivissä, pleksi tippumissuojana. Istuin tiiviisti koko keikan koska pelotti. Ei liikaa kuitenkaan, keikka oli hyvä ja yleisö me mukaanlukien tunnelmassa tiiviisti mukana. Kuten sisko sanoi, ehkä vähän tuhma, luulisin :). Enrique nimittäin, tai osa sanoituksista.

Torstaina kotiin, päivä meni toipuessa koska olen tosi huono nukkumaan vieraassa paikassa ja oli univelkaa,  ilta otettiin tyttöjen kanssa rennosti pizzaa, sipsiä ja jäätelöä syöden. Ja tänään olo on taas normaali, kyllä yksikin valvottu yö tekee tehtävänsä. Toisaalta taas seuraava yö hyvin nukuttuna sekin tekee ihmeitä.


Selfieistä tuli taas kerran luvattoman huonoja keikalla, niitä ei ole luvassa tähän päivitykseen. Kun yritän hymyillä kuvassa, teen sen aina suu alaspäin. Ehkä näin on tosielämässäkin.. en oikeasti ymmärrä miten onnistun siinä.

Me kovasti ihmeteltiin tuota lippistä. Sitikan logo? Onko se pääsponsori, vai onko Enrique kaljuuntunut koska lippis oli päässä koko ajan, paita kyllä vaihtui välillä? 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

FINAALISSA 




.. Nimittäin minä! Onnellisesti kylläkin. Viikonlopun aherruksen tulos:

Makarin keltaiset tapetit sai kyytiä ja tilalle tuli haapatapetti. Tykkään! Muissa seinissä on valkoinen tapetti, jossa on rapatun näköinen pinta.


Nyt ramaisee hitokseen. Hyvällä tavalla.


Se kranssi ei onnistunut niinkuin Strömsössä, laitan seuraavaan päivitykseen kuvan. Toinen versio onnistui jotenkuten :). Lisäsin selluun liisteriä, ja olipa hieno tunne löytää nukkumaanmennessä sitä sängystäkin, nähtävästi hiuksista kulkeutunut.. Tuli olo että KUKA mun sängyssä on käynyt..


Hannes oli kyllä paras linnan juhlissa! Katsoin hetken aikaa juuri kun häntä haastateltiin, ja oli hän muittenkin sydämiä murskannut, mm. Sofi Oksasen.


Nyt. Minä. Olen. Ansainnut. Kaakaota! (Ja herkkuja.)

PAPERIMASSAKRANSSI

Olen lähdössä teatteriin 3 tunnin päästä. Kasvivärillä hiuksissani on pitkä vaikutusaika, joten sain siksi aikaa idean loistavalle kokeilulle: kokeilen tehdä paperimassakranssin!

Keittiössä on nyt kaksi kulhoa täynnä sellumassaa, ja varoitusteksti niiden vierellä: Ei saa koskea, sellua! Mies saapuu kotiin kun teen lähtöä, joten hän vaikka saattaisi huitaista sellut alas kuvitellen sen olevan riisipuuroa.

Olen kokeillut myös toffeen tekoa (vasemmassa laidassa) ja askarrellut joulukortteja (korttipaja on tuossa taustalla). Sopu sijaa antaa, eikö?

Pohjan tein foliosta, ja ympyrän mallina käytin kakkukuvun alustaa.

Sellu käyttyäytyy eri tavoin kuin opiston kurssilla käyttämäni pellavaselluloosa. Tämä "oikea" koivusellu ei tartu mallin rakentamiseen käytettävään lankaan niin hyvin kuin pellavasellu. Malli rakennetaan niin, että sellumassaan kastetaan lanka, joka on tiukasti vedetty molemmin käsin suoraksi, ja asetetaan sitten mallin päälle. Eli lanka dipataan massaan ilman että lanka on lötkönä missään vaiheessa. 

Päätin ripotella sellua lankojen päällekin, koska sellu ei tosiaankaan tarttunut niin kuin kuvittelin. Jos ja kun saan teokseni nostettua mallin päältä pois sen kuivuttua, teen saman foliomallin päälle vielä toisen samanlaisen puoliskon, yhdistän ne jotenkin niin että sisällä on valosarja (teipillä, sellulla, kuumaliimalla?), ja voila: minulla on uniikki valokranssi. Jos ja kun kaikki menee niin kuin Strömsössä tai Homsössä vai miten se nyt oli..?

RITOLAT

 

Eilen tein varmastikin omat enkat nopeudessa.. sille se ainakin tuntui.. olin lenkillä ennen saunaa, mies ei lähtenyt matkaan joten  ajattelin tehdä pienen pyrähdyksen itsekseni. Oli ihan pimeää, lenkille kun lähdin 19 kieppeillä.Hölkkä menikin ihan mallikkaasti, kunnes välittömästi paikallisen baarin jälkeen kuulin takaani raskaita juoksuaskeleita. Vilkaisin taakse. Perääni oli lähtenyt mies sieltä baarista. Pelästyin hurjasti. Mies huusi näin:" Sie oot niin hyvä veturi että mie juoksen samaa matkaa! Oon saunaan tässä menossa." No sehän hienoa, ajattelin. Se mies juoksi siinä rinnalla ikuisuudelta tuntuvan ajan, mietin siinä hölkötellessä miesten arkoja paikkoja ihan varuiksi. Sitten aloin nostaa vauhtia, jalat tuntuivat vievän eteenpäin ihan itsestään. Ja askeleet kuulosti jäävän taaemmas. Mies ei puhunut siinä yhteisen matkan aikana mitään, mutta kuulin jossain vaiheessa (jo) kaukaa takaa huudon:"Kiitos!", mies oli kääntynyt kotikadulleen. Moikkasin taakse katsomatta, ihan vähän hymyilytti jo, mutta varmuudeksi juoksin suoran loppuun. Kyseessä oli siis ihan harmiton, todennäköisesti perheenisämies, mutta kyllä pimeässä kaikki takaa yllättäen juoksevat, pikkujoulutunnelmaiset  miehet ovat mielestäni jos ei nyt suorastaan pelottavia, niin epäilyttäviä = suhtaudun erittäin varauksella. Ja voi luoja miten kova pulssi mulla oli siinä suoran päässä! Tulipa tehtyä supertehokas intervalli :). 



Kävin ystävän kanssa jouluostoksilla ja syömässä, oli kiva reissu. Mukaan tarttui mm. tämä:

Meni pienempään ehkä täydestä se, että tonttu oli käynyt nakkaamassa oven taakse dvd-levyjä joulun odotusta silmälläpitäen ;).


Huomenna alkaa viimeinen kotikuukausi. Voi kun voisin purkittaa tätä levänneisyyttä ja nauttia siitä tarpeen tullen tulevaisuudessakin! Olen tehnyt tehtävälistan ensi viikolle, itseasiassa ensimmäisen koko vapaani aikana. Olen saanut olla hyvin boheemisti tähän asti, nyt skarppaan pikkuriikkisen.



Ma:muista hieroja klo 10, salille klo 8.45
       haravoi takapiha
       laita myynti-ilmoituksia Tori.fi-sivustolle
       varaa kampaaja
       laita huopapehmusteet keittiön tuoleihin 



Voi tätä elämää, tunnenkohan vaikkapa maaliskuussa mitään muuta kuin ällötystä kun katson näitä velvollisuuksiani? No mie olen nyt, juuri tällä hetkellä se Carpe Diem-tyyppi :D.

HILJENTYMISEN AIKA

 

 Tämä viikko on ollut pohdiskelun aikaa. Itselleni ei ole tapahtunut mitään pahaa, mutta kaksi ikävää tapausta on vaikuttanut vääjäämättä myös minun elämääni.

Sain tietää sunnuntaina, että entinen työkaverini oli kuollut aivan yllättäen. Iloinen, aito, pidetty työkaverini, joka ei ole minua montaakaan vuotta vanhempi, oli kuollut nukkuessaan. 

Vuosi, jonka olimme samassa työyksikössä, oli minulle raskas - olin palannut töihin vanhempainvapaitten jälkeen, ja sijaisuus olisi vuoden mittainen. Esikoiseni oli onneksi vähän sairasteleva, rankkuus tuli ihan muusta - olin melko yksin lapseni kanssa, suku satojen kilometrien päässä, paikkakunnalta en vielä tuntenut moniakaan ihmisiä. Mieheni matkusteli paljon, matkapäiviä ulkomailla ja Suomessa kertyi tuohon aikaan jopa 200 vuodessa. Olin siis kokopäivätöissä, jälleen kerran työpaikkani uusin, illat usein yksin lapsemme kanssa. Työ asetti haasteita, joista näin jälkikäteen ajateltuna opin paljon. Välillä koin olevani erittäin väsynyt tuosta kaikesta.

Vuosi olisi ollut vain ja ainoastaan raskas ajanjakso ilman edesmennyttä työkaveriani. Viimeistään tuolloin opin pitämään "rankasta" huumorista, välikahveista/teestä, ilmaa puhdistavista keskusteluista. Puhuimme monet kerrat illalla puhelimessa suunnitellen seuraavan päivän töitä ja miettien, miten mikin tilanne tulisi hoitaa.

Tuon vuoden jälkeen näimme silloin tällöin kaupassa, päivitimme kuulumiset ja olimme kavereita facessa. Sain tuttavia ja ystäviä näiden välissä olevien vuosien aikana, pikkulapsiaikakin meni ohi. Sijaisena työpaikkakin vaihtui muutaman kerran, kunnes päätin/sain asettua tähän viimeisimpään. Työkaverini pysyi tuossa samassa työpisteessä, työkaverit vaihtuivat hänellä osittain, samoin työnkuva. 

Yhteinen vuotemme tarkoittaa nyt minulle eri asiaa kuin ennen. Siellä kokemani asiat ovat muistoja, eivät enää kokemuksia joita jakaa ihmisen kanssa, joka ymmärtää jo kulmakarvojen asennosta mitä toinen tarkoittaa. Moni tuttavani menetti hänessä päivän piristyksen, asioitten junailijan, luotetun ystävän.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Maanantaina näin päälleajon. Kuulin kun joku mies huusi rumasti naiselle, joka ylitti suojatietä lastenvaunuja työntäen vihreitten palaessa. Nainen linkutti, sillä mies oli autollaan törmännyt hänen jalkaansa. Mies kaasutti pois paikalta.. Itse yritin käynnistää kännykän urheilusovellusta SportsTrackeria, siksi näin tarkan kellonajan ja satuin sovelluksen käynnistyessä katsomaan suojatielle. Kysyin, onko kaikki hyvin, soitin ambulanssin ja poliisin paikalle. Poliisi tuli nopeasti, 5 minuutissa, ja toimi erittäin asiallisesti ja ystävällisesti. Mietin siinä, kun jatkoin kävelylenkkiäni, että kyllä on maailmassa vihaisia, turhautuneita, väsyneitä ihmisiä. Ihmisiä, joita ei kiinnosta omien tekojensa seuraukset, vaikka seurauksena olisi jonkun sivullisen loukkaantuminen. Onneksi vauva nukkui koko ajan, eikä pahempaa sattunut. 

Iloa ja onnea ammennan nyt omista lapsista, jotka ovat terveitä ja odottavat innolla joulua.

Viikonloppu Tallinnassa

Oli ihanaa, rentouttavaa saada viettää aikaa Tallinnassa. Mukana oli vain kännykkä, oikeaa kameraa ei ollut mukana. Kokeilin äsken liittää kännykän kuvia tänne siinä onnistumatta.. olisi ollut pari tunnelmallista kuvaa keskiaikaravintolasta, jossa istuimme useamman tunnin. Tytär otti pyynnöstäni kuvan tästä ostamastani ponchosta:

 

 

Alan ihan vähän orientoitua takaisin töihin. Myyjällä itsellään oli päällään vastaava poncho, Raatihuoneen torilla, ja mietin että tuollainen menisi nukkarissa/kahvitauolla/ulkoillessa/aamulla kun on vielä vähän kohmeessa. Viitta on merinovillaa ja siis ylläni nytkin, lämmittää ihanasti. 

 

 

Kävin jalkahoidossa ja käsihoidossa, ystävä oli aromihieronnassa samaan aikaan. Jalat on pehmeämmät kuin koskaan aikuisiällä.

Kävimme myös sisarhotellin kylpylässä, jonne pääsimme saunomaan ilmaiseksi. Suomitytöt tajusivat hiukan liian myöhään että virolaiseen höyrysaunaan ei mennä nakuna :D. No ei se mitään vaikka paikalle pelmahti joukko miehiä uikkareissaan.. me lähdettiin liukkaasti suihkun puolelle.

  Suolasauna oli uusi tuttavuus, iholle hierottiin merisuolaa ja istuttiin miedoissa löylyissä 10 min. Ihokin tuntuu pehmoiselle nyt.

 

 

Hyvää ruokaa Olde Hansan lisäksi saimme Lusikas-ravintolassa. Olen käynyt monta kertaa ja hyväksi todennut hinta/laatusuhteeltaan. Kuvat annoksista on kaverin kännykässä - minun puhelmien akku alkoi loppua enkä voinut enää loppumatkasta pitää päällä. 

 

 

Matkassa ei ollut mitään huonoa. Meri oli tyyni (matkapahoinvointi on viimeinen asia, mitä menierikkona voin toivoa), seura samoista asioista kiinnostunutta, aika riitti juuri hyvin suunniteltuihin asioihin. Tallinna alkaa valmistautua jouluun ja se näkyy vanhassa kaupungissa glögikojuineen ja erilaisine esityksineen. Suosittelen!

HUVITTUNEISUUTTA  (?) PINNASSA

Se tunne, kun tulet saunasta lenkki/kauppa/harrastuskuskaus/maalausremontti-illan jälkeen ja tajuat että et pääse vaatekaapille koska lattiamaali ei ole vielä kuivunut ja että maali sitäpaitsi kupruilee oudosti ja että ainoat saatavilla olevat vaatteet ovat hikiset treenivaatteet tai vielä enemmän hikoillut, maaliset pieruverkkarit. Ja alusvaatteet ja sukatkin on muuten ihan yliarvostettuja. Sellaista tänään. Mitäs sulle?

 

 

Siellä se häämöttää.. vaatekaapin ovenkahva - niin lähellä mutta silti saavuttamattomissa

 

TAUON PAIKKA

 Hörppäilin kupin matchaa tulevan makarimme lattian hiomisen ja moppaamisen välissä. Näyttää vihertävälle kuravedelle, joo, mutta maistuu niin hyvälle. Päivän pieni luksushetki.

 On aikaansaapa ja reipas olo :). Tällainen reippaus on tosi kaukainen tunne marras-tammikuun välisenä aikana normaalissa arjessa. Olen tosi onnekas! Kerran-elämässä-vapaani on uhkaavasti loppupuolellaan jo, ja olen nauttinut täysin rinnoin. Parasta on juurikin pienet pysähtymiset kesken päivän, touhujen keskellä, ja tajuta se, että arki voi olla luksusta. Jotta ei mene liian imeläksi, perustelen vähän: meillä ei mahdu kääntymään edes keittiössä tällä hetkellä törmäämättä tavaraläjiin, leluihin, huonekaluihin, mitkä on siirretty kahdesta remontin alta olevasta makarista johonkin vapaana olevaan lattiatilaan. Täällä näyttää himohamstraajan kodilta. 

Miksi se ei sitten ahdista? No kun mulla on AIKAA tehdä remonttia. Remontin aikana ajattelen syntyjä syviä tai vain kuuntelen radiota. Loppuviikosta olisi syytä olla edes joku nurkka valmis - on aikataulu missä on pysyttävä. Mutta kun ei ahdista niin ei ahdista, ainakaan juuri tällä hetkellä. Saan keskittyä maaleihin, hiomapaperin valitsemiseen, moppaukseen ja tartuntapohjamaalin ostoon ilman että huomion täytyy jakautua samalla kymmeneen muuhun asiaan, paitsi jos itse haluan. Itse asiassa olen käynyt välillä (tänään) tekemässä tytöille joulukalenterin, käynyt pyörällä ostamassa joululahjoja ja pakannut ne, tehnyt pakkausnurkkauksen varastoon ja kaivanut jouluvalot esille. Kun koululaiset tulevat kotiin, mennään rautakauppaan maalistoksille, ja ostetaan tapetteja. Joo, seinät näyttää rumalle kun lattiat maalataan, eli makarin seinään tulee kuviotapettia. Haaveilen koivikkotapetista, toivottavasti löydän sitä.

 Jostain olen kyllä luopunut, ja se on inhoamani kuntosalitreeni.. kun ei nappaa niin miksi väkisin.. teen sitten ehkä jossain välissä joskus kotijumppaa..



 Vanhempaa tyttöäni juhlittiin vuotta vanhemmaksi pizzakestein viikonloppuna. Pizzat leivottiin yhdessä kaverisynttärivieraitten kanssa edellisenä iltana, ja niistä tulikin tosi hyviä, kiitos leipurit! Daim- marenkikakkua, porkkanakuppikakkuja, ranskalaista suklaakakkua ja lusikkaleipiä leivoin myös tarjottavaksi, muut tarjottavat oli kaupasta.

Jos joku muuten joskus kaipailee leivontaohjeita, saa vinkata. En ole laittanut vielä mutta jos kiinnostaa niin voin opetella liittämään. Tuo marenkikakku oli hyvää ja tykättyä, vink vink. En ole laittanut senkään takia reseptejä koska en koe että tämä olisi leivontablogi, mutta kun itse katson näitä päivityksiä niin leivonta on ollut aika isossa osassa elämääni. Ihan niin kuin remontointikin.

Studio Ghibli

Olen pitänyt japsipiirretyistä monen monta vuotta. Terkut muuten siskolle, jolla on jonkinlainen arsenaali Studio Ghiblin leffoja kotonaan ;). Viikko sitten kävin tyttöni ja hänen kumminsa kanssa katsastamassa uusimman, Prinsessa Kaguyan tarun.

Yllätyin, kun piirrosjälki poikkesi niin kovasti aiemmista Ghiblin elokuvista. Elokuva oli myös kohtuupitkä (mainokset mukaanlukien aikaa meni 2,5 tuntia). Tyttöni oli innoissaan, hän tykkäsi kovasti elokuvasta. Mielestäni elokuva kuvasti nuoren tytön kasvutarinaa - juonessa oli sopivasti mukana myös yliluonnollisia tekijöitä. Tätä elokuvaa oli Ghiblin perustaja työstänyt monen monta vuotta, ehkä se siksi poikkesi tarinankerronnaltaan ja ulkonäöltään aikaisemmista.

Mutta - ei ole Totoron voittanutta. Kissojen valtakunta, Lentävä linna ja Henkien kätkemä ovat myös lempilistallani. Totoron olen katsonut lasteni kanssa monta kertaa, täytyypä vuokrata jostain ja virkistää taas muistia juonen suhteen. Totoro on koko perheen hyvän mielen elokuva.

Totoron kanssa kärkisijasta kamppailee Prinsessa Mononoke, jossa on vahva ekologinen sanoma. Mononoken kävin muutama vuosi sitten katsomassa samaisen tyttäreni kanssa - mietin silloin onko elokuva jopa liian raju hänelle. Mutta lapsi katsoo elokuvia eri tavalla kuin aikuinen. Hänelle Mononoke oli seikkailutarina, jossa on rohkea tyttö pääosassa. Minä katsoin samaa elokuvaa nimenomaan ekologisena kannanottona.

Minua viehättää Ghiblin elokuvissa nimenomaan se, että pääroolissa on lähes poikkeuksetta nokkela, itsenäinen, omillaan tavalla tai toisella omituisista tilanteista selviävä nuori tyttö. Minkähänlainen naiskuva muista japsielokuvista välittyy? Hmm.. täytyy selvittää...

Minulla on niin monta paikkaa missä haluaisin käydä. Tokio ja Ghiblin studiot on kärkisijoilla. Mies ei suostu Japaniin lähtemään, hän on ollut monta kertaa työmatkalla siellä, eikä ymmärrä alkuunkaan miksi olen kiinnostunut ko. maasta. Ehkä sitten saan matkaseuraa ja matkakassankin kerättyä kun molemmat tyttäreni ovat teinejä (tai nuoria aikuisia) - lasten kanssa Tokioon matkustaminen vaatii piiiitkiä hermoja, mitä minulla ei ole.


Haaveita täytyy olla. Ilman niitä ei kivoja asioita saa, jos ei uskalla unelmoidakaan.

RISTIÄISISSÄ

 

Prinsessa Emilia sai nimensä eilen. Hän oli oikein rauhallisesti koko toimituksen ajan.

 

Sain kunnian olla kakkumaakari. Täytekakkuun tuli sitruunakiisseli-vaniljarahkatäyte ja koristeeksi ne jo aiemmmin tekemäni marsipaanitossut. Tein myös gluteenittoman-liivatteettoman kuningatarjuustokakun, koristeena siinä sokerimassakukkia ja pikeeritähtiä. Suklaakuivakakun tein työkaverilta saadun ohjeen mukaan, keskelle laitoin geishoja ja koristeeksi marsipaanikukkasia. Täyskäri hupeni kokonaan, vain tossut jäivät, ja siitä olen tosi onnellinen koska vähän riskillä mentiin. "Oletko monesti tehnyt tätä kakkua? -No, ihan ekaa kertaa.." Sitruuna jakaa ihmiset tykkääjiin ja inhoajiin, nyt paikalla oli enemmän tykkääjiä.

Mietin mitä kuvia tänne laitan muistoksi kauniista päivästä. Lähinnä pohdin tuota omaa kuvaa, Emilian kuvalle pyysin luonnollisesti luvan. Sen kerran kun olen laittautunut, ja mekon värit sointuvat pienen prinsessan asusteisiin, niin antaa mennä. Siitäkin huolimatta, että löydän vikoja (mitkä nasolibiaarit!!).. (miksi en osaa hymyillä kuvissa??).. yritän opetella olemaan tyytyväinen peilikuvaani kaikkine vikoineni. Ja pikku Emilia on niin nättinä <3.

 

Tästä on hyvä laskeutua arkeen.

 

 

AINUT IHMINEN MAAILMASSA?

 

Siltä tuntuu, kun lähtee lenkille illalla 19 pintaan. Ei näy koiranulkoiluttajia, ei lenkkeilijöitä, pari autoa saattaa mennä ohi. Aika aavemaista välillä. MISSÄ kaikki on siihen aikaan? Kesällä klo 19 vasta aloitetaan grillailut, tehdään pihahommia, lähdetään pyörälenkille. Pimeä houkuttaa sisäharrastuksiin ja käpertymään sohvalle. Ehkä minäkin niin tekisin jos meillä mahtuisi käpertymään jonnekin. Remppaamisen iloja :).

 

Ei minuakaan kyllä huvita pahemmin ulkoilla pimeän aikaan, mutta minkäs teet.. hölkkä alkaa jotensakin luistaa.. pimeä tulee niin aikaisin että ei jää vaihtoehtoja jos haluan tämän myönteisen kehityksen jatkuvan. Eilen vauhti oli jo pikkulenkkini aikana 9,5 km/tunti. Jei! No, okei, vauhti oli aivan liian kova, lenkki tosi lyhyt (puoli tuntia) ja syke varmaan taivaissa, mutta kun ei pidä sykemittaria mukana, niin ei ahdistu lukemista. Ainoana mittarinani oli kännykan kello ja sen urheilusovellus: oli ehdittävä takaisin määräaikaan mennessä. 

 

Käytän aina hyödyksi lasten harrastusajat, mulla on maanantaisin n. 40 min aikaa lenkkeillä. Pimeille poluille ei tee mieli, joten hölkkäsin pyörätietä pitkin ja samaa reittiä takaisin. En voi ottaa sitä riskiä, että joku koiranulkoiluttaja pelästyy pahanpäiväisesti raskaasti askeltavaa, huohottavaa ilmestystä. Niin päinhän se nimenomaan menee, en suinkaan näin aikuisella iällä pelkää pimeää tai tienvarren pusikoissa vaanivia kammotuksia..

Leivontaa ja viikonloppureissaamista

Palauduttiin juuri äskettäin viikonlopun reissusta. Tällä kertaa oltiin yksi yö miehen vahemmilla. Tein sinne mukaan kakun pyhäinpäiväksi ja esikoisen synttäreiden kunniaksi myös - synttärit ovat kahden viikon päästä.

 

Aika on mennyt hyvin pitkälti leipoessa. Leivoin koulun halloweeniin, olin luvannut tehdä mokkapaloja. Varasin mokkapalatarvikkeet pöydälle valmiiksi, kun lähdin kauppaan täydentämään ruokavarastoja. Kaupasta tullessa aloin leipomaan, mutta en varsinaisesti mokkapaloja.. niistä tuli haamupaloja  - vaalea pohja, lakukinuski päällä ja sokerimassahaamut koristeena. Mokkapalat on ihania, mutta nyt ei huvittanut niitä tehdä. Leivon aika usein niin, etten tiedä mikä lopputulema on :). Eksperimental-keittiö :).

Sitten leivoin vähän lisää.. kakun reissuun vietäväksi. Siitä tuli -  haamukakku! Haamut on kovasti pinnalla näköjään.. Katosi hyvin parempiin suihin eli onnistui, seurasin/mukailin Kinuskikissan ohjeita. Tuo kirja täytyy kyllä hankkia, eli "Kinuskikissa leipoo". Joo, en edelleenkään saa ilmaisia lahjoja (törkeetä!!) bloggauksista, ihan outo juttu. Mutta tuo kirja, joka on siis lainassa kirjastosta, on ihan huippu. Ja tämä EI ole ostettu mainos. Niih. 

 

Ja... ensi viikolla lisää leivontaa.. ristiäisiin. Tietenkin laitoin haamukakusta kuvan faceen. Ja siskoni pyysi sitten voinko leipoa kakut juhliin. Minä olen ihan vähän odottanut tuota pyyntöä. Olen jo viikolla tehnyt pinkit marsipaanitossut kakun päälle. Ihan varmuuden vuoksi. Koskaan ei voi tietää josko ristiäiskakkukoristeita joku tarvitsisi. Tai varsinkaan jos joku sattuisi pyytämään ristiäiskakkuleipuriksi.

 

 

Hirmuinen Halloween-neito

Eli luvassa lisää leivontapäivityksiä. Elämässä on kyllä paljon (jännääkin) tekeillä, leivonta rauhoittaa, se on mulle lähes zeniläistä toimintaa. Ensi viikko on vauhtiviikko, jos nyt niin voi vuorotteluvapaalainen sanoa. Talvella mua varmasti naurattaa kun mietin näitä syksyn kiireen aiheita: kirppispöydän laittoa, kursseja, maalausurakan jatkumista, suodatinkankaiden vaihtoa tuuletusikkunoihin, leipomista ja kuntoiluakin. No on mulla nytkin ihan hyvä mieli vaikka hommaa pukkaa ovista ja ikkunoista. Itse olen ne haalinut, oi tätä valinnan vapautta! Tämä on parasta vuorotteluvapaalla - pääasiassa minä itse määritän kuinka "kiireinen" olen.

Parkettilattian maalausta  ja vuoden luontokuva

Viikko taas takana, se menikin remonttihommissa, eli Rakentaja-Rane tässä terve! Pesin pikkuhuoneen lattian maalipesulla ja hioin sen (hiomistuki apuna), pohjamaalasin Otexilla ja sitten sainkin tarpeekseni.. ja mies sai hoitaa loput eli maalata kolmen kertaan pintamaalilla, meidän tapauksessa Betoluxilla. Maalit on vesipohjaisia, me vierastetaan öljymaalien hajua. Meillä on alkuperäiset tammiparkettilattiat, mitkä oli hyvässä kunnossa kun ostimme kotimme edelliseltä omistajalta.  Olen niitä aikani katsellut ja tuumin, että vaihtelu olisi mukavaa.. ja että maalaus on helpoin, nopein ja ehkä edullisinkin tapa ajanmukaistaa kotia. Mies kyllä katseli kaihoten maalausurakan jälkeen laminaattimalleja rautakaupassa.. koska jälki on hiukan rustiikkista meidän maalaritaitojen jäljiltä. Minä olen kyllä tyytyväinen! Kuvia:

Hiomisurakka puolivälissä

.. ja maalausurakkaa - kohta eka kerros pintamaalia levitetty

Kasasimme huoneeseen parvisängyn, koska meillä vaihtuu huonejärjestys samalla. Siitä kuvia myöhemmin - sänky ja listat on paikallaan, pitää vielä odottaa maalin lopullista kuivumista, ja siirtää lelut ja tytön vaatteet kaappeihin ja siirtää omat kamppeet vastaavasti muualle. Eli täällä on taas kaaos, tuo alati meillä nurkissa lymyilevä vieraamme.



Olen paitsi leikkinyt Rakentaja-Ranea, myös ottanut mahdollisesti vuoden luontokuvan. Katselin pihalle yksi aamu, ja pihalta bongasin närhen, mustarastaan ja fasaanin. Valotusaikaa siinä mietin hetken ja kuvakulmaa, ja sitten se oikea hetki ja kuvakulma tuli kuin taiottuna, tuloksena upean yksityiskohtainen kuva fasaanista:

Minne niitä kilpailukuvia voi lähettää? National Geographyyn?

Piilokuva: bongaa fasaani!

Näitä kuvia ei suinkaan ole räpsäisty ikkunan läpi kiireessä ja asetuksia lainkaan miettimättä..


Olen leiponut pullaa, pitkästä aikaa, edelliskerrasta on oikeasti monta vuotta, ja kuva niistäkin, koska kyseessä on meidän perheessä todella harvinainen herkku:

Koko perhe, etenkin allekirjoittanut ja äitiinsä tullut tytär, olivat pullasyömingin jälkeen siinä määrin ilmavaivaisia ja turpeavatsaisia, että seuraavaan kertaan meneekin sitten taas muutama vuosi ;). Muistuipa mieleen TAAS kerran, mitä suuhunsa kannattaa laittaa ja mitä ei..

.. josta tulikin mieleeni, että olen nyt normaalipainossani. Velttousvuoden kilot on karkotettu, ja olen taas normaalipainoisten joukossa. Kun olen todennut tuon faktan, on ollut hankalaa saada itsensä salille tai liikkeelle. Tavoitteeni on nyt saada sykkeet matalammalle ja aerobista kuntoa, joten just kohta lähden hölkälle. Ja siellä on jo pimeää, yäks.. No ehkä siellä on muitakin liikenteessä.

 

 

Vertaistukea ja uusia tuttavuuksia

 HAH.... Semmonen julistus! Niskalenkin ottoa rankkasateesta takkatulen, kynttilöiden ja fisunaukun kanssa. Uusi yritys tulla tutummaksi tietotekniikan kanssa - miten saada tekstiin tuunattua ja linkitettyä muutakin sisältöä kuin omia valokuvia ja tekstejä. Rupean näitä "Ceep calm"-julistuksia viljelemään enemmänkin nyt kun sain tuon ensimmäisen (myönnän:kököhkön) tehtyä.


Eilen oli kiva Helsinki-päivä! Tytöillä alkoi syysloma, ja sen kunniaksi käytiin syömässä ja kahvilla. KAIKKI kuulit tyypit käy Starbucksissa, ja niin mekin nyt käytiin. Oltiinkin ihan TOSI kuuleja siinä tilausta tehdessä. Mies oli vanhemman tytön kanssa katsonut kahvilistalta mitä tämä tilaa, ja nuorempi tyttö halusi suklaakakkua. Ei kovin vaikeat tilaukset. Mies meni vielä pussittamaan itselleen kahvipapuja kotiin viemisiksi: kyltissä luki että pussillinen papuja maksaa sen ja sen verran. Eli tilauksen teko jäi mulle, vanhalle kahvimaakarille. Näytin kahvin listalta (keskikokoinen kinuskifrappuccino) ja sitten alkoi kysymysten myrsky: Mikä kahvi, millä maulla, mikä koko, tuleeko makusiirappia, ja lopuksi kysymys, mitä kovasti ihmettelen: tuleeko juomaan kahvia (???). No ei kai kukaan kylmää kahvia juo, päättelin, ja ja... tyttöni oli kiusaantuneena siinä vieressä, ehkä siksi että olisin sitten tilannut hänelle Caramel Cappuccinon (?) loppujen lopuksi. Mies saapui pelastamaan tilauksen, ja minä ajattelin että kylmääkin kahvia voi näköjään tilata ja ennenkaikkea, pitääkin tilata.

No.. ei niitä papujakaan olisi sinne omineen pitänyt mennä pussittamaan, mutta minkäs teet kun henkilökuntaa punnituspisteellä ei ole. "Pussillinen papuja on 150 g", ja meillä niitä oli hiukan enemmän - ystävällinen tilauksen vastaanottaja otti ylimääräiset pavut pois (jee, kyllä me oltiin iloisia siinä kohtaa), toinen tyttö kysyi nimeä kahvimukiin, sitten siirryttiin seuraavaan jonoon odottamaan että kahvi omalla nimellä valmistuu, maksettiinkin tilaus jossain välissä, varmaankin 4. asiakaspalvelijalle kenen kanss asioitiin ko. kahvilassa. Ja sitten menin varaamaan paikat täpötäysistä pöydistä. Kyllä se kahvi sitten olikin hyvää, itsekin maistoin hörpyllisen. Kakku oli niin täyteläistä, että osa jäi syömättä vaikka kaikki meistä loppujen lopuksi osallistuivat sen syömiseen. Kahviin tottumattomalle erittäinkin eksoottinen kokemus! Erittäin jenkkityylinen, ystävällinen asiakaspalvelu tuntui vieraalle, joskin mukavalle. Mies jauhoi tänään pavut (jos mulle tee on jonkinlainen harrastus, niin sitä on kahvi miehelle) ja kehui, että kahvi oli todella hyvää. Meillä on nyt Starbucks kotona!

Seuraavalla kerralla pääkallopaikalla lupaan olla paremmin valmistautunut, hitsit mie vaikka opettelen sen listan ulkoa että osaan olla kuuli.



Käytiin myös brunssilla - se oli ihanaa! Mennään kyllä joskus toistekin. Ihmiset otti kuvia brunssipöydästä ja kokoamistaan annoksista, mie keskityin syömiseen. Mies otti kyllä kuvan pöydän antimista:

Sitten käytiin siskon vauvaa ihastelemassa, meitä olikin nyt 3/4 siskoa paikalla sillä toinen pikkusiskoni oli myös vauvoineen paikalla. Serkkukuvia otettiin ja pieniä syliteltiin. Oli ihana nähdä!

Sitten minä matkasin vertaisryhmätapaamiseen Vuosaareen, ja perhe jatkoi siitä Linnanmäkeen valokarnevaaleille. Vuosaaressa juteltiin hyvin vapaamuotoisesti, kyseessä oli siis Menieren taudin facebook-ryhmän tapaaminen. Tapaaminen oli ensimmäinen laatuaan. On se vaan lohduttavaa kuulla että muillakin välillä tuntuu että jalat vajoavat maasta läpi :). Sain tapaamisen jälkeen kyydin Herttoniemeen, josta jatkoin bussilla Linnanmäen risteykseen. Ystävällinen kuski piti huolen että jään oikealla pysäkillä pois. Istuin tietysti siinä ihan edessä, ja kuski mm. infosi että "kaksi pysäkinväliä vielä" :D. Ja ystävällinen pariskunta neuvoi miten pääsen kävellen loppumatkan Linnanmäelle. Tapasin matkallani vain kivoja ihmisiä!

Valokarnevaalit oli näyttävä tapahtuma, pikku pakkanen ei haitannut kun oli pukeutunut sään mukaisesti. Perhe kävi parissa laitteessa, sitten käytiin vielä yöpalalla Hesessä, ajettiin kotiin ja tytöt jo nukkui kun me vielä saunotiin ja katsottiin boksilta Vino showta. Uudet tuttavuudet - Starbucks, brunssi, facebook-ryhmän ihmiset ja Valokarnevaalit - olivat ehdottomasti tutustumisen arvoisia. Tänään luvassa loppupäiväksi kotoilua, käytiin miehen kanssa kalamarkkinoilla syömässä ja kalasäilykkeitä ostamassa. Tyytyväinen <3.

Syksy painaa päälle..

.. ihan tosissaan. 

Tiistaina en saanut itseäni kunnolla sohvalta irti, ja ajattelin aluksi että olen ansainnut päivän, jonka pyhitän Beverly Hillsin täydellisten naisten muutaman jakson katsomiseen boksilta. Nousin välillä juomaan ja vähän heitti, no, ajattelin sen johtuvan liiasta makailemisesta. Katselin lisää, väsytti, en vielä ajatellut siinä olevan mitään outoa. Kun kävin laittamassa takkaan tulet ja siinäkin kohtaa lattia tuntui tulevan vastaan, tajusin että herra Menier se sieltä taas yrittelee oikein tosissaan tulla kylään! Ulkona oli tympeä, pilvinen, sateinen päivä.. matalapaine teki tepposensa ja toi tullessaan epätoivotun vieraan :/. 

Mutta -  onneksi olo ei mennyt sen huonommaksi, onneksi sain lepäillä, onneksi kotona oli hiljaista! Oloni ei ollut vielä verrattavissa viime talviseen/keväiseen, jolloin maailma heitti volttia taukoamatta. Olen tosi tosi kiitollinen, että huimaus meni ohi, ja että osasin ottaa sen iisisti. 

Kun elämässä on jokin epämiellyttävä jakso, ei sen toivo toistuvan - kun se sitten toistuu, olen  (ja nyt puhun vain omasta kokemuksestani) pelännyt reaktiotani. Viisas korvalääkäri kun sanoi esimerkiksi väsymyksen, mitä monet menierikot kokevat, olevan reaktio, mikä liittyy ihmisen persoonallisuuteen ja reagointitapaan sairauteen ja siihen liittyviin hankaluuksiin, ja sitä voi treenata. En tiedä, miten.. mutta ainakaan en reagoinut pelästymällä tai jumittumalla sohvaan. Ja siksi tuuletan, hyvin hyvin vienosti. Olen oppinut ottamaan huonot hetket vastaan, ainakin näin kotioloissa.




Loppupointtini on se tärkein juttu koko tässä vuodatuksessa: illalla, 19 jälkeen sain itseni ylös ja lähdin lenkille. Ja hölkkäsin 40 minuuttia lähes putkeen! Päivän lepäily oli tuottanut tulostakin, en ole jaksanut hölkätä tuollaista matkaa eikä ole huvittanut, koko tämän elämäntapamuutokseni aikana. Nyt en keksi mitään nasevaa vanhan kansan viisautta tähän, sillä Monty Python sen sanoo parhaiten: Always look on the bright side of life!

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Viileitä, enemmän tai vähemmäs pilvisiä aamuja. Sateita. Illan pimeyttä ja päivän hämäryyttä. Takan lämmittämistä. Kammoksun marraskuuta, ja se on kohta edessä. Joulukuu on myös hirveä ja pimeä,  tammikuu myös. Otan piakkoin korvavaloni käyttöön, viime talvena en niihin koskenut. Nyt ihan suosiolla otan kaamoksentorjunta-arsenaaliin, koska Meniere-postissa oltiin kerätty kokemuksia valon käytöstä Menieren taudin hoidossa ja negatiivista sanottavaa valosta ei ollut kellään. Joko valon koettiin auttaneen oireistossa tai olleen ainakin sitä huonontamatta. Aikaisempina vuosina valo on ollut loistava apu kaamosväsymykseni torjuntaan, ja jos ei se tee pahaa herra Menieren häätämisen kannaltakaan, valo tulee ehdottomasti marraskuussa käyttöön. Viime vuonna pidin taukoa nimenomaan sen vuoksi, etten halunnut provosoida sisäkorvaani yhtään enempää. 

Olen ottanut kaikenlaisia muitakin vaihtoehtoisia menetelmiä Menieren loitolla pitämiseen: on akuranneketta, magnesiumia, MSM-jauhetta, chi kung-tunteja. Jos herra Menier pääset yllättämään niin ainakin olen valmistautunut!

 

Lehtikaalisipsit, nam!

Tänään laitan iltanaposteltavaksi lehtikaalisipsejä. Minun ja pienemmän tytön tämän syksyn uutuusherkku, muut eivät ole niihin niin ihastuneita. Lehtikaalit on tällä kertaa omasta maasta. Voi että kun tuli muuten rehvakas olo kun sai noin sanoa! Minä, viherpiipertäjä :D. No.. saunan jälkeen sipsit uuniin, sitä ennen ne maustetaan/pyöräytetään öljyssä ja mausteilla, n. 150 uunin lämpötilaksi, kaalit pellille ja aikaa suunnilleen vartti, ja sitten on terveelllisempi herkku valmis. 

Miksi tämä vaivannäkö.. no kun kaapissa on ISO sipsipussi mikä huutaa mulle oven takaa.. kovaa..

Kuva-arvoitus: missä olinkaan eilen? 

Kuva-arvoituksen jatko: mitä nuo vaaleanpunaiset pallot, sydän ja kukka ovat?


No mitäpä muutakaan kuin kylpykuulia mitkä iloisesti sihisevät veteen pudotessaan ja virkistävät esim. jalkoja ihanasti raskaan työpäivän jälkeen. Tuli pakottava tarve tehdä kylpykuulia, etsin ohjeen netistä (esim. Jovelassa-blogista löytyy superhelppo ohje, tein nämä sen mukaan).Väri pinkistä mica-jauheesta ja tuoksu lemmikin eteerisestä öljystä. Luin ohjeen hyvin hyvin tarkkaan. "Lisää vettä ja öljyä tippa kerrallaan ennen kuin se alkaa sihisemään". Ja mie lisäsin ja lisäsin, vaivasin ja lisäilin.. kunnes se sitten alkoi sihistä.. ja tursusi muoteista ulos.. ja ei enää sihise kun ne tiputtaa veteen. Eikä ne taida oikein hajotakaan veteen :0. Elämä on. Nyt mulla on kasa kylpykuulia somisteeksi kylppäriin - muuta käyttöä TÄLLÄ erällä taida olla. Otan revanssin joku päivä, en usko että diy-kylpykuulat ovat mission impossible. Täytyy korjata pois keittiöstä, joku lapsivieras vielä pistää erehdyksessä suuhunsa, ulkonäkö on kuin karamelleilla.


Eilinen päivä oli ihana, keli Tallinnassa mitä mainioin, ja seura loistavaa. Lähdin työporukan kanssa, ja oli kiva päivittää kuulumiset vapaa-ajalla, töissä ei kaikkia työkavereita samalla tavalla näe kuin yhteisellä reissulla. Se oli ikään kuin pehmeä laskeutuminen työasioihin; en ole työpaikalla käynyt ollenkaan vuorotteluvapaani aikana enkä töitä muutenkaan juuri miettinyt. Tyyliin "2/3 takana, 1/3 vielä edessä ". Oli niin lämmintä että Raatihuoneella pystyi ihan hyvin istumaan vielä terassilla!


Juuri nyt sain päivän ihanuuden, ekaluokkalaiseni toi kirjeen kun olen kovasti keskittyneenä koneella:"Äiti olet kuin joutsen mutta silti paras äiti haa haa". Etupuolella on itse piirretty joutsen. Miten tuo haa haa pitäisi tulkita.. osaako ekaluokkalaiset jo ironian vai ei, siinäpä pähkinä purtavaksi.

LESS IN NOT MORE, MORE IS MORE

 

Sain vuorotteluvapaalle lähtiessäni pienen pienen tomaatintaimen hoidettavakseni. Ja se tuottikin satoa, loppujen lopuksi, ikkunalaudalla kun otin sen sisälle turvaan pakkasilta:

Aika nöpönen! 


Yhtä vaikuttunut olen chilipaprikapensaastani, jonka laitoin itse siemenistä itämään huhtikuussa. Kesällähän oli mahtavat kelit kukkia ajatellen, lämmintä pitkälle syksyyn. Mutta mitä tekee vettäkin riittämiin saanut ja lannoitteella muistettu chilini? Pukkaa kukkaa ja paprikaa, vasta päästyään sisälle välttämään yökylmiä :0. Yläkulmassa näkyy yksi alku, parin sentin mittainen. Ei taideta meillä tänä(kään) vuonna nauttia itsetehdystä paholaisenhillosta. Ei tullut minusta puutarhuria tämän vuorotteluvapaan aikana. 

Mutta kasvit ovat sentään vihreitä ja tuottavat satoakin. Ja miniatyyrit nyt vaan sattuvat olemaan mielestäni söpöjä.

Löysin ruokakaupassa käydessäni sisustuskortin, jossa luki niin osuva teksti että sen ostin ja laitoin kehyksiin. Juu, niitä kortteja missä lukee "live laugh love" ja "ceep calm and make tea" ym. ym. Pari vuotta sitten "Carpe diem" oli teksteistä suosituin :). En harrasta tekstein koristeltuja sisustusesineitä eikä minun mielestä jostain purnukasta tee hienoa se, että se on maalattu antiikkivalkoiseksi ja kyljessä on joku "syvällinen" ajatus, mielellään englanniksi ja viehättävän vanhanaikaisella fontilla. Vierastan uusromanttista tyyliä, ostan ko. esineitä kyllä lahjaksi ja itsellekin on niitä kertynyt/olen saanut lahjaksi ja ihan käytössä ja näytillä ovat. Mutta jotenkin.. liika on liikaa.. ja miksi joka paikassa sitä samaa.. kunnes näin tämän tekstin kortissa:

                      LESS IN NOT MORE.

                      MORE IS MORE.                  

 Ideaalielämässä kotimme olisi tyylikkään skandinaavisesti sisustettu, niukasti ja ajattomasti. Vaatteeni olisivat harkiten Marimekosta ja Odd mollysta ja ihanista merkkivaateverkkokaupoista ostettu. Lapset kulkisivat harkituissa asukokonaisuuksissa. Koska en halua kontrolloida liikaa edes mielikuvissani, niin mies saa pitää oman tyylinsä halutessaan :), jos ei niin hän olisi siistin rennosti ja hienostuneen merkkitietoisesti pukeutunut. Meikkihyllylläni olisi vain muutama, laadukas luottomerkin tuote. Ruoka olisi suoraan tiloilta ostettua luomua, ja niistä olisi mukava tehdä ajan kanssa puhdasta, ravitsevaa ruokaa.

 Vähemmän ideaalissa todellisuudessa mulla on kuitenkin paikallisen halpahallin löytöjä kaapit väärällään. Tähtimatto, raitamatto ja plyysimatto eri väreissä samassa tilassa. Kokeilumielessä ostettuja purnukoita kaappi väärällään niin että aamuisin saa aina jännittää, mitä kaapista tällä kertaa tipahtaa täysiltä hyllyiltä. Olen miettinyt että mikä siinä on niin vaikeaa, ja eilen se selvisi näynomaisesti: olen more is more-ihminen, laadusta viis. On kivaa kokeilla uutta! 

Ja tuo on mottoni tästä päivästä alkaen. Minimalistit sisustakoon kotinsa niin että voin niitä ihailla ja antaa katseen levätä, ajatuksen viivähtää. Omassa kodissa jos päätän että mehumaijaa on hyvä säilyttää furbyjen ja omenoiden ja lehtikasojen kanssa keittiön näkyvimmällä hyllyllä, niin sitten olen niin päättänyt ja turha minun on siinä vaiheessa tuntea sisustusangstia. Käyttöön tämä kaikki tavara tulee - on ollut käytössä, tulee käyttöön tai on ainakin ajatuksissa.